Tilaa Valtatie 666 ennakkoon
KTvisio - kanava nörteille!
OSTA! OSTA! OSTA!
LEHDISTÖTIEDOTE 24.11.2009

JULKAISUVAPAA HETI

BRUTUS-KOIRAN SEIKKAILUT JATKUVAT

NYT HYÖKKÄYKSEN KOHTEENA KOTITEOLLISUUS

Kuka lopettaisi Brutus-koiran? Kerberoksen mainetta nauttiva pahansisuinen piski pitäisi vihdoin ja viimein saada vastuuseen teoistaan. Tätä mieltä lienevät ainakin Maj Karma, jonka Salama -levyn äänitykset hurtta söi vuosi sitten muina koirina. Nyt Brutuksen hyökkäyksen kohteeksi on joutunut Kotiteollisuus, jonka Kuollut kävelee -ep:n alkuperäinen masteri katosi pedon suihin ilman mausteita. Yhtyeen sorbusvastaava sekä basisti Janne Hongisto, mitä oikein tapahtui?

- Se oli aivan normaali masterointikeikka. Masteroijamme Mika Jussila sai levyn valmiiksi ja jätti sen Finnvoxin kahvilaan, josta pyörätuolilähetin oli määrä hakea se ja toimittaa levy-yhtiöömme Hämeentielle. No, siinä välissä Brutus oli kuin taikaiskusta ilmestynyt Finnvoxin käytäville ja sittenhän se pahis hotki jo levyä kitaansa. Näytti maistuvan, ainakin Hynysen mukaan, joka oli maannut sammuneena kahvion sohvalla ja herännyt helvetilliseen rouskutukseen. Mitään ei ollut tehtävissä, levy oli mennyttä. Jussila ja Hynynen tekivät hätäpäissään ja kiireissään uuden masterin ja siinä rytäkässä biisit menivät väärään järjestykseen.

Kyseessä on siis todellinen harvinaisuus, sillä ep+dvd:stä tehdään vain 5000 kappaleen painos ja nyt siis vielä ylimääräisenä bonuksena paketin kansissa oleva biisijärjestys on eri kuin itse levyllä.

Liekö aika kerätä muusikkoaddressi, joka ajaisi Brutuksen rankkurin käsittelyyn? Ennen kuin tapahtuu suurempia vahinkoja ja vielä paremmille bändeille?

Vai ovatko tapahtuneet "vahingot" kuitenkin olleet kaikkien etu? Päättäkää itse.

Kotiteollisuuden Kuollut kävelee ep+dvd on kaupoissa huomenna keskiviikkona 25.11.2009.

Kotiteollisuus kuvia: http://www.johannakustannus.fi/media/2

Brutus -koirasta ei valitettavasti ole kuvia saatavilla.

LISÄTIETOJA

Johanna Kustannus / Sami Rikala Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.