Tilaa Valtatie 666 ennakkoon
KTvisio - kanava nörteille!
ENSIAVUSSA KOHDATAAN, TOIVOO KOTITEOLLISUUS!
STUDIOSESSIOT KREIVI KRAPPULAN LINNASSA HOLLOLASSA

Rakas vaaleanpunainen, pehmokantinen päiväkirjani. Olet ainoa ystäväni - niiden ruskeiden, lasisten ystävieni lisäksi - ja minä rakastan sinua. Minun on pakko kertoa sinulle nyt kauheuksista, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Olen tutustunut johonkin todella kieroon todellisuuteen, nähnyt maailman pahuuden ytimeen. Kerron Kotiteollisuuden studiosessioista Rappulan pariskunnan Petrax-studioilla, joissa on vahva tarkoitus laittaa alulle yhtyeen seuraava levy, mutta joka on hetki hetkeltä vaipumassa yhä syvemmälle ja syvemmälle perkeleellisyyden ­ lähinnä huumausaineden, ajoittain myös oman käden avulla harjoitetun seksin ­ loputtomiin syövereihin. Sitten suljen kantesi seitsenkertaisella lukolla ja syön avaimet. No, sori-i-i-i-i....

SUNNUNTAI 14.11.2004
Hynynen kurvaa Hollolan kirkonkylällä sijaitsevan Petraxiin, kreivi Krappulan linnan pihaan joskus kahdeksan aikaan illalla suoraan hautajaismenoista. Ei kuitenkaan omistaan, vaikka hän niin on jo kauan toivonutkin. Hongisto ja Sinkkonen ovat saapuneet hetkeä aikaisemmin ja seisovat pihalla tupakalla. Miehet eivät iloitse jälleennäkemisestä, vaan alkavat kiskoa kaljaa suruunsa. Samalla tutustutaan paikan omistajiin Petriin ja Tiinaan, juodaan kahvit ja kasaillaan soittokamat sisälle. Sinkkonen kasaa rumpunsa, muilla jää vehkeet levälleen. Kahvin jälkeen kysytään heti tärkeintä eli taksin numeroa. Se löytyy ja auto soitetaan paikalle. Miehet polkaisevat Lahden keskustaan baariin, jossa Viikatteen jäsenistöä onkin jo malttamattomana odottamassa. Seuraa alkoholinhuuruinen ilta ja yö, jonka aikana Hynynen ja Kalle mm. käväisevät jonkun baarin tanssilattialla villapaidat laitettuina housujen sisälle ja housut vedettyinä mahdollisimman ylös lähelle kainaloita. Myös sukat on vedetty lahkeitten päälle, harmi vain, ettei kummallakaan ole tennissukkia.

MAANANTAI 15.11.2004

Aamulla seikkailut jatkuvat Alkossa, ja kyseisen kaupan tuotteita investoidaan 150 eurolla. Viikatteen Kalle laittaa vielä paremmaksi ja tuhlaa 130 euroa pelkästään taksiin. Mies on myöhästynyt Baltian reissultaan ja joutuu menemään Helsinkiin taksilla. Ja vain myöhästyäkseen lautalta muutaman minuutin.Karmila saapuu paikalle ja toteaa sessioiden alkuasetelman haasteelliseksi, mutta ei yllättäväksi. Kotiteollisuus krapulassa studiossa ei ole mikään harvinainen näky, vaan pikemminkin enemmän sääntö kuin poikkeus.

Thumbnail imageThumbnail imageThumbnail image

Thumbnail imageHynysen demokitarapäivä. Niitähän voi tehdä pienessä krapulassakin, jopa sitä parannellenkin. Hynynen soittaa siis 14 biisin kitarapohjat nauhalle, jotta Sinkkonen voi sitten ilman pelkoa rumpumikkeihin vuotavista kitaroista vetää biisien rummut nauhalle. Demokitaroihin ja biisien tempojen miettimiseen meneekin koko päivä. Lähes kaikki temmot putoavat suunnitelluista, pojilla on taas treenikämpillä ollut niin kova meininki, että kaikki biisit on pitänyt treenata ylitempoisina. Mutta älkää huoliko, kyllä siellä aika monta ­ yllättävänkin monta ­ nopeaa biisiä tulee olemaan. Eri asia sitten onko ne hyviä.

Illalla viiniä, lonkeroa, kaljaa ja musa-DVD:itä, mm. Juice, Slayer ja Don huonot pyörähtävät koneessa. Hynynen sammuu alakerran sohvalle.

TIISTAI 16.11.2004
Tiistaihan on perinteinen baaripäivä, toteavat nuo mainiot miehet viheltävissä maksoissaan, ja alkavat nauttia keskiolutta heti aamusta. Sinkkonen on vähän varovaisempi, sillä tänään on rumpupäivä. Karmila ja Sinkkonen tekevät lyhyen rumpucheckin. Hynynen laulaa biisien demolaulut koneelle samalla kun Jari soittaa luurit päässään biisin rummut. Aikaa näiden 14 biisin rumpuihin menee kokonaiset 4 tuntia. Taitaa olla uusi ennätys. Maksimissaan kaksi ottoa per biisi. Perusmeininki, hyvä meininki.

Thumbnail imageThumbnail imageThumbnail image

Sitähän on juhlittava. Jätkät polkaisevat illalla baariin. Hynynen hypnotisoi itsensä ja sammuu, jätkät kantavat miehen taksiin.

Kuten sanottua; perusmeininki, hyvä meininki.

KESKIVIIKKO 17.11.2004
Karmilan rumpueditointipäivä tarkoittaa sitä, että Kotiteollisuuden pojilla on vapaata. Sehän puolestaan tarkoittaa hulvatonta alkoholi-iloittelua.

Nuorempi Hynynen soittaa Lahdesta ja ehdottaa saunakaljoja. Kiinni vetäs, toteaa vanhempi Hynynen ja seurue suuntaa autolla keskustaan. Siellä miehet tekevät DVD ­ostoksia (mm. Judas Priestiä, Iron Maidenia ja Yesiä), ja havainnoivat, että Indica soittaa tänään jossain kuppasessa yökerhossa. Sinnehän on päästävä! Miehet päättävät lähteä studiolle saunomaan ja sen jälkeen baariin.

Thumbnail imageThumbnail imageThumbnail imageThumbnail imageThumbnail imageThumbnail image

Karmila on edistynyt työssään ja biisit alkavat pian olla siinä kunnossa, että jyystökitaroita voi alkaa soittamaan huomenna aivan kuten on suunniteltu. Kotiteollisuus puolestaan alkaa heti saunan jälkeen olemaan siinä kunnossa, että taksin tilaus on esissä. Jostain syystä paikallinen taksikuski ei ole ollenkaan yllättynyt soitosta.

Myöhässä, tunteja myöhässä. Indica onkin jo soittanut Kotiteollisuuden valuessa paikalle. Uniklubi on lauteilla ja sehän miehiä kiinnostaa aivan vitusti.

Kotiteollisuus keskittyy siis alkoholiin. Ja Hynysen inttikaveri, eräs nimeltä mainitsematon kapteeni Kelloniitty keskittyy niiden kaateluun pitkin pöytiä. Igor käy esittelemässä jonkun Uniklubin tyypin Hynyselle, mutta juttu ei oikein irtoa. Hynynen ei juttele sellaisten jätkien kanssa, jotka käyttävät pipoa sisällä ja joilla on kajaalia, wittu.

Ensimmäinen ilta, jolloin Hynynen ei sammu. Kunto kohoaa.

TORSTAI 18.11.2004
Kitarapäivä. Hynysen peruskitaroita, kaksi raitaa per biisi. Muutama riffi muuttuu alkuperäistä paremmaksi. Muuten ihan perusmeinikiä, ja Karmilakin pääsee soittamaan muutaman pätkän kuten tapana on ollut.

Taukoja tuhlataan vastailemalla kotisivuille fanien laittamiin kysymyksiin. Kukin vastaa vuorollaan paitsi Sinkkonen, joka on jo suunnistanut käymään kotonaan. Sitä täytyy juhlia, Sinkkosen rakennuksesta poistumista nimittäin. Kotiteollisuus suunnistaa illalla baariin, Karmila jää yhä, kuten on tehnyt joka ilta, studiolle. Mies on järjissään. Tai sitten se on hullu. Tai rakastunut itseensä.

Hynynen ei muista mitn.

PERJANTAI 19.11.2004
Perjantaihan on hyvinkin perinteinen baaripäivä, toteaa Hynynen heti aamiaisen jälkeen. Tosin nyt alkaa tuntua jo siltä, että ehkä tämä alkaisi jo riittää. Mies jatkaa peruskitarointia ihan selvin päin, tai ehkä pienessä krapulassa. Hongistokin on sitä mieltä, että perjantai-ilta baarissa ei ole ammattilaisten hommaa. Liikaa tungosta.

Thumbnail imageOnnistuneen kitarapäivän jälkeen Hynynen ja Hongisto löytävät kuitenkin itsensä Lahdesta ja baari Teerenpojasta hakkaamasta biljardia. Hynynen ja Hongisto ovat juuri saattaneet Karmilan Helsingin junaan, ja käyneet sen jälkeen tarkistamassa Torven nykytilanteen. Joku vitun jazz-bändi tekee siellä soundcheckiä ja sehän ei miehiä miellytä. Ei muuta kuin eteenpäin. Loppuiltahan menee varsin mainiosti biljardin parissa, varsinkin kun joudutaan toteamaan, että Hynynen on wittu PARAS. Paitsi noin 7 lonkerotuopin jälkeen.

Mitn ei muista Hynynen taaskaan. Jossain yökerhossa kuulemma joraamassa taas sukat lahkeiden päälle vedettynä, tällä kertaa Hirvosen Kimmon kanssa. Mies epäilee tuollaisia juttuja kateellisten panetteluksi.

LAUANTAI 20.11.2004
Tänäänhän on lähdettävä baariin, toteaa Hynynen saatuaan teksiviestin veljeltään, jossa päivitetään tänään Lahdessa esiintyvien artistien lista. Tervomaan Jonna olisi Sibeliustalolla ja Raggars Torvessa. Valinta on aluksi vaikea, mutta kuultuaan Petraxin Petriltä, että Kotiteollisuus on jo saatettu Sibeliustalon vieraslistalle, päättävät miehet mennä sitten katsomaan Jonnaa. Varsinkin kun kyyditkin on jo järjestyksessä.

Shin-ei ­kitarat, eli liki legendaariset jyrät vedetään biisien riffeihin ja kertosäkeisiin. Ja osaan säkeitöjäkin. Niissä menee mukavasti aikaa, varsinkin kun Karmila saapuu paikalle vasta joskus kahden aikaan iltapäivällä. Mutta eipä paikalla olisi ennen sitä soittokuntoisia ihmisiä ollutkaan. Varsinkin kun Hynynen ja Hongisto tulevat miehen kanssa samalla taksilla. Älkää kysykö mitä on tapahtunut. Kukaan ei muista mitn.

Töitä tehdään myöhään. Ja sitten saunaan ja Tervomaata katsomaan. Ihan kiva jos siitä tykkää. Hynynen tykkäsi kitaristista, rumpali löi omituisesti. Mutta ehkä se kuuluu tuohon musaan.

Tämän jälkeen suuntana on yllättäen baari ja tavoitteena aika rapsakkaat kännit. Nuorempi Hynynen sammuu kotinsa porttikongiin, kusee alleen ja herää siihen kun avovaimo herättelee häntä seitsemän jälkeen aamulla käytävän lattialla. Ennen tätä mies on käynyt herättelemässä naapureita ja kyselemässä, että “anteeksi, kukahan mie oon ja mihinköhän mie oon menossa?”

Pahuus kulkee suvussa. Ja kuolema.

SUNNUNTAI 21.11.2004
Nyt loppui viinanjuonti, toteaa Hynynen. Mielessä on se, että Keskisuomalaisen pakina pitäisi kirjoittaa huomiseen mennessä. Ja toki sekin, että pitäisi edes jotenkin selvitä hengissä ainakin muutama viikko eteenpäin. Että tämä levy saataisiin joskus valmiiksikin.

Päätöstä helpottaa se, että Hongisto lähtee rakennuksesta Joensuuhun hoitamaan asioitaan, mm. hakemaan tuoretta moottoripyöräänsä, joka miehelle saapuu jostain Hollannista. Älkää kysykö missä sellainen paikka on, jossain Norjassa varmaan.

Jyräkitaroita pitkälle iltaan. Ja tämän jälkeen Taru sormusten herrasta telkkarista. Ja sitä ennen tietenkin Mullan alla, joka on vittu PARAS! Brenda on ihana. Ja sen Naten veli on joku vitun homo!

Iloiset velikullat huomaavat saaneensa lemmikin. Hiiri vilistelee pitkin keittiön lattioita. Hynynen ja Karmila nousevat penkeille ja huutavat iik!

Uni ei meinaa tulla. Tai tuleehan se, mutta vasta aamulla.

VIIKON HARRASTEET:
1. Juice ­ Minä sunnuntailapsi DVD
2. Stray Cats ­ Rumble in Brixton DVD
3. Eläkeläiset ­ Sekoilun ytimessä DVD (PARAS!!!)
4. Slayer ­ Still reigning ­ DVD
5. Don Huonot ­ Olimme kuin veljet DVD
6. Alice in Chains ­ Music Bank - the videos DVD
7. D.A.D. ­ Good clean family entertainment you can trust DVD
8. Judas Priestiä, Metallicaa ja Maidenia fiiliksen mukaan

MAANANTAI 22.11.2004
Mukava herätä aamulla, kun krapula ei enää ravistele ruumista ja muutenkin olo on lähes normaali. Ei muuta kuin suihkuun ja sen jälkeen nauttimaan aamiaista, joka on aina Petraxilla ollut kohdallaan. Aina sitä ei vain ole pystynyt nauttimaan. Aamiaista häiritsee suru-uutinen, jonka Hynynen ilmoittaa. Uusi lemmikki oli menettänyt henkensä ei niin kovin tapaturmaisesti. Hynynen oli löytänyt sen loukusta käydessään suihkussa.

Jyräkitarat jatkuvat. Ja vähän päästään jo aloittelemaan maustekitaroitakin, eli niitä, jotka kunnon hevimiehistä kuulostavat aina vähän hintahtavilta, mutta Hynysen mielestä hyviltä.

Illalla pari lasia punaviiniä ja tämän kirjoittelua. Ja Kumman kaa piti myös katsoa, varsinkin kun se nyt jatkuu uusin jaksoin. Parhautta.

Huomenna bassopäivä, Hynysen ei tarvitse muuta kuin kytätä. Jätkät valuvat aamulla paikalle, katsotaan mitä tuleman pitää. Kello on nyt 01:44, kirjoittaja hörppää punaviinin loppuun ja palaa asiaan huomenna. Jos herää.

TIISTAI 23.11.2004
Sinkkonen tulee ensin, myöhemmin iltapäivällä Hongistokin valuu paikalle. Molemmat ovat levänneitä ja pirteitä. Hynynen ei, silmäpussit ovat miehellä jo melkoiset. Samoin pussit jalkojen välissä.

Ennen poikien saapumista Hynynen oli jo joutessaan kerennyt soittamaan Raskas kantaa ­biisiin aika psykoottisen melodian, johon ollaan hyvin tyytyväisiä. Tavoiteltava tunnelma on jotain “lääkkeet loppu” ­tyyppistä. Sehän käy tälle bändille, varsinkin nyt kun joka jätkällä tuntuu olevan vahvoja selkäkipuja ja lihaskramppeja.

Hongiston bassokamoja viritellään ja soitinta yritetään saada vireeseen. Se on vaikeaa ja vie parikin tuntia. Mutta viimein basistin seikkailut musiikin ihmeellisessä maailmassa ovat valmiina alkamaan.

Thumbnail imageAtte Blom levy-yhtiöstä valuu studiolle ja kuuntelee ihmeissään kuinka biisit kehittyvät. Tuskin saa kovinkaan ehjää kuvaa, mutta toisaalta eipä sitä ole vielä soittajillakaan. Hongiston bassoarpajaisia vedetään myöhään iltaan, välillä ne keskeytetään vain Frendien päätösjakson ajaksi, joka Karmilan on pakko nähdä. Illan päätteeksi koneelle ollaan saatu yhdeksän biisin bassot. Sekä Karmilan että Hongiston hermot ovat riekaleina. Hongisto on lähtenyt nimittäin talkoisiin aika vähän treenanneena, ja Hynynen joutuu illan aikana hyvinkin konkreettisesti opastamaan biisien kulkua. Illan päätteeksi Hynynen ja Hongisto katsovat vielä kahdestaan viiden jäljellä olevan biisin rakenteet..

Viikatteen Kalle ilmoittelee olemassaolostaan ja houkuttelee baariin. Miehiähän ei tarvitse kahta kertaa käskeä. Saunan jälkeen taksi alle ja Lahdessa miehet ovat joskus puoli yhden hujakoilla yöllä.

Paluumatkan tarjoaa Suomen valtio. Mutta ei siitä sen enempää. Joskus kapiaisystävistä on hyötyäkin.

KESKIVIIKKO 24.11.2004
Hynynen valuu yläkertaan nukkumaan joskus seitsemän aikaan aamulla, kun Blom jo katselee keittiössä aamu-TV:tä. Loppuyö ­ tai aamu oikeastaan ­ on mennyt YUP:n DVD:tä katsellen. Paikalla on myös Kalle, mutta hän on Sinkkosen ja Hongiston kanssa sammunut jo DVD ­katselmuksen alkumetreillä.

Herääminen tapahtuu joskus puoli kahdentoista hujakoilla. Tai jos sitä nyt voi heräämiseksi kutsua. Zombiet Hynynen, Hongisto, Sinkkonen ja Virtanen valuvat keittiöön hiljaisina miehinä kukin tahoiltaan. Nopea aamiainen ja bassojen pariin.

Jäljellä olevat biisit menevätkin yllättävän helposti. Johtuu varmaan Karmilan levänneisyydestä, Hongiston krapularentoudesta ja eilisestä treenaamisesta, mutta homma on valmis jo joskus iltapäivällä. Tulevan levyn pohjat ovat siis muutamia basso- ja kitaraeditointeja lukuunottamatta valmiit.

Nyt muutamaksi päiväksi kotiin huilaamaan, talkoot jatkuvat ensi viikolla Hongistolla. Kirjoittaja palailee asiaan siis silloin, ellei ole ensiavussa. Olette ihania, iik! Kiitos, te olette mahtava yleisö! Onko hyvä meininki? Huutakaa kovempaa!

Widdu, kirjoittaja nukkuu nyt pari päivää. Ja vähän hitaasti. Kiitos Rappulan pariskunnalle hyvistä tiloista ja ennen kaikkea hyvästä tarjoilusta.

VIIKON HARRASTEET:
1. Led Zeppelin ­ DVD
2. YUP ­ Helppoa katseltavaa DVD

SESSION SANONNAT:
1. No, soriii-i-i-i-i-i-i
2. Onko kova rappula?
3. Vittu, ku on kova rappula.
4. Hongisto: Jouniii-i-i-i, miten tää biisi menee?
5. Karmila: Wittu, et sä ikinä oo soittanu bassoa?
6. Ensiavussa kohdataan! (viitataan krapulaan ja lihaskramppeihin)
7. Sinkkonen: Miulla meni rumpuihin 4 tuntia. Mites kauan siulla meni Ameba bassoihin?
8. Nyt vähän panettais
9. Panisin! (kommentti Hongiston perseestä)
10. Vai meinas se Karmila pakottaa meidät tänään baariin (joka aamuinen kommentti milloin kenenkin suusta)

HYNYSEN LUKEMISTO:
1. Erotiikan maailma
2. Mauri Sariolan päiväkirja (Parempi kertarutina kuin ainainen kitinä)
3. Jari Tervo: Myyrä

OSA 3