TEAM HOMO:
Jouni “hei, tuo on se äijä!”, “kattokaa, Nikula!” Hynynen: laulu, kitara, sammuminen

Janne “basisti” “en oo nukkunu kahteen viikkoon” “oonkohan mie muistanut hommata meille majoituksen” Hongisto: basso, sohville sammuminen, bussivastaava

Jari “jari” Sinkkonen: rummut, Guitar hero

Timo “tän rundin ryyppäämiset oli sitten tässä” Virtanen: miksuttelu, Guitar hero

Petri “Pepe” Salo: monitorimiksuttelu, autoilu

Mika “no, mika ettei” Huotari: valot tai niiden puute

Jani “vittu, tilataan taksi” Tammi: autoilu, backline, iskä

Kimmo “kimmo” Hirvonen: rätit ja lumput

Upi: bussin rakennus vauhdissa, finni nivusissa, homomusiikin kuuntelu

SAATTEEKSI
Kotiteollisuus on soittanut edellisen keikkansa joulukuun 15. päivänä edellisenä vuonna. Takana on siis kolme kuukautta makailua. Vai onko?

Ei ihan. Hynynen on väsäillyt 24 biisiaihiota, juossut ympäri Suomea jonkun telkkarisarjan kuvauksissa sekä kirjoitellut jotain, josta ei vielä tiedä. Uusista biiseistä noin kymmenen pääsee jatkoon, loput joutaa muutamaa riffiä lukuunottamatta roskiin. Hongisto on viimeiset viikot rakentanut kavereittensa kanssa uutta, vielä nimeä vailla olevaa keikkabussiamme eläimen raivolla yötä päivää. Ja Sinkkonen... hän on kai vain ollut. Olemme pitäneet yhteyttä toisiimme harvakseen. Ei ole syytä herätellä nukkuvaa petoa ennen kuin on tarvis ja pakko. Lähitulevaisuus on kuitenkin jo tarkkaan hallussa. Teemme kevään keikat ja toukokuun alussa menemme studioon tekemään jotain. Kukaan ei tarkkaan vielä tiedä mitä.

Kokoonnumme keskiviikkoiltana treenikämpille. Mukana on suurehko määrä keskiolutta sekä viiniä. Edessä on koko yön kestävät treenit, jotka alkavat sillä, että tutustumme uuteen keikkabussiimme. Se on hieno, mutta vielä kesken. Upi on tullut Joensuusta mukaan, jotta hän voisi rakentaa sitä vielä vauhdissa. Joku sanoo ääneen, että on aikamoinen riski tehdä bussin neitsytmatka ajamalla Lappiin ja takaisin, yhteensä yli 2000 km, mutta emme päätä välittää siitä. Tärkeintä on liike, sano mummo, kun ukki häntä nussia yritti.

Treenaamme 54 biisiä keikkakuntoon. Lopetamme kuuden aikaan aamulla, kun Pete kävelee sisään ja katsoo meitä monttu auki. Hynysen kurkusta kuuluu vain pihinää, kädessä miehellä on lähes loppuun juotu viinipullo. Tyhjä kaljalaatikko lojuu lattialla, samoin muutaman sikspäkin kuoret. Huotari on rakennellut valojaan lähes aamuun asti myös. Upi on kasannut yhdessä Huotarin kanssa bussia siihen kuntoon, että sillä voidaan liikkua. “Menkää syömään siitä, kohta lähdetään”, on Peten kommentti, kun hän on selvinnyt alkujärkytyksestä.

Käymme vetämässä Nesteellä kunnon aamiaisen, sitten menemme bussiin, jota jätkät vielä pakkaavat. Uusi tavaratila aiheuttaa ongelmia. Soittajanrentut menevät suoraan peittojen alle ja nukahtavat.

Matka Helvettiin ja takaisin on alkanut.

ROVANIEMI, TIVOLI torstai 20.3.2008
Hynynen herää jossain pohjoisessa. Naama on jäässä. Jätkät kertovat, että olemme juuri ohittaneet Kajaanin ja bussissa ei toimi lämmitys. Sen olisi voinut kyllä päätellä itsekin, nuppi punottaa siihen malliin kun kävelemme jollekin huoltamolle syömään. Tai sitten punotus johtuu viime yöstä. Joka tapauksessa, bussin kylmyys suorastaan huutaa sitä, että se ristitään Siperiaksi.

Perillä Rovaniemellä osa porukasta suuntaa tavarataloon hakemaan jotain vitun piuhoja ja systeemejä bussiin. Hynynen, Hirvonen, Huotari ja Salo suuntaavat baariin. Jostain syystä lämmin minttukaakao maistuu. Kaikille muille paitsi Hynyselle, joka pyytää tiskiltä jääkylmän kaljan. Jos on kerta kylmä, niin siitä pitää ottaa kaikki irti.

Äänenpaineentarkastus on pitkä. Katsomme kuusi biisiä. Sitä ennen on tehty Roihu-lehden haastattelu sekä jututettu Kosovon tuttuamme Tuomasta eli “Kokkia”, joka on saapunut paikalle.

Huoneisiin ja saunomaan. Hetki makailua huoneessa ja sitten takaisin keikkapaikalle.

Kokki on tuonut takahuoneeseen kolmen litran pullon vodkaa. Teemme siitä vahvat paukut ja ryntäämme lavalle. Tätä ennen Jari on tietysti tehnyt setin, jonka rakenteeseen tutustumme pitkään ennen vetoa. Raskas kantaa on ensimmäinen biisi. Se on turvallinen aloitus. Ja turvallisuutta tässä tarvitaankin, hirvittää nimittäin helvetisti. Hynynen käy jopa tapojensa vastaisesti hätäpaskalla. Hän joutuu tekemään sen suojapuvussa ja kaasunaamarissa, sillä Jari on saastuttanut paikan ennen häntä. Kuuntelemme yleisön metelöintiä, joka tuntuu olevan ajoittain jopa hysteeristä. Jonnekin aivojen sopukoihin syöpyvä “hyynyyneen” –kirjunta jonkun naisihmisen kurkusta on lähes sietämätöntä kuunneltavaa. Miten ihmisestä voi lähteä tuollainen ääni?

Keikka alkaa pelon vallassa. Parin kolmen biisin jälkeen kone käynnistyy ja sen jälkeen ei ole mitään hätää. Viimeiksi Rovaniemen keikalla Hynysen farkuista repesi perse, nyt ei ole mitään tämän kaltaisia ongelmia. Ei ole ongelmia juuri ollenkaan lukuun ottamatta Hynysen kurkkua, johon koskee treeniyön jäljiltä ihan perkeleesti. Loppukeikka menee kähistessä. Sinkkosella on pieniä ongelmia voiman käyttönsä kanssa, tavallista useampi kapulapari katkeaa setin aikana.

Palaamme lavalle kahdesti ja sen jälkeen voimme todeta voittajina, että selvisimme hengissä ensimmäisestä keikasta. Sitähän täytyy juhlia. Juomme takahuonevodkat pois kuleksimasta ja suuntaamme baarin puolelle. Juomme muutaman kymmenen valkovenäläistä ja salmiakkikossua ja olemme tumpata Roihu-lehden lippispäistä toimittajaa turpaan. Normaali ilta siis.

Ai niin, olihan meillä ihan oikeakin syy juhlia. Vietimme miksuttelijamme Timon varpajaisia ja polttareita näin jälkikäteen. Mies kun vaivautui kertomaan näistä juhlan aiheista vasta kuukauden viiveellä.

TORNIO, UMPITUNNELI perjantai 21.3.2008
Hynynen herää, huone on tyhjä. Missä on Hongisto? Missä ovat muut? Puhelin soi. Jani soittaa ja käskee pitämään kiirettä, lähtö kohti Torniota olisi pian esillä. Ei muuta kuin suihkuun, bussiin ja suoraan peiton alle. Bussi on yön jäljiltä aivan vitun kylmä. Munat jäässä sinun on leipäsi ansaittava.

Heräämisiä Torniossa. Hynynen, Sinkkonen ja Hongisto kävelevät suoraan hotelliin. Pian on äänenpaineentarkastus, joka on nopea ja helppo. Syömme ja suuntaamme hotellille saunomaan. Hynynen käy pulahtamassa saunan uima-altaassakin, jossa on tietenkin reissun teemaan sopivan lämpöistä vettä. Eli vitun kylmää siis.Juomme parit kaljat pukuhuoneessa, tuijottelemme telkkarista Tarua sormusten herrasta ja suuntaamme keikkapaikalle. Sen ulkopuolella on tajuttomat jonot. Jonosta löytyy eräs tuttu jätkä, jonka pelastamme mukaamme takahuoneeseen. Haaveenamme on saada häneltä siitä hyvästä persettä.

Teemme pikaisen haastattelun Jalluun tai johonkin vastaavaan ja alamme valmistautua keikkaan. Sinkkonen muuttaa eilisen setin täysin, vain aloitus on sama. Pyydämme, että takahuoneen sauna lämmitetään valmiiksi keikan jälkeistä toimintaa varten ja ryntäämme lavalle.

Täysi rähinä päällä. Yleisöllä karkaa mopo käsistä heti alkusetin aikana. Havaitsemme ainakin kolme tappelua. Järkkärit heittelevät jengiä pihalle isolla kädellä. Joko yleisö on harvinaisen hurmiossa tai sitten se on täydessä kännissä. Veikkaamme jälkimmäistä. Muuten keikka kulkee paremmin kuin eilen, joskin Hongistolla on jossain vaiheessa keikkaa käynnissä säveltaiteen arpajaiset. Syykin selviää pian, joku yleisöstä on päättänyt kuulemma suorittaa vireen hienosäätöä kesken Tuonelan koivujen.

Se ei meitä puristele, ainakaan paljoa. Hyvä keikka. Ei muuta kuin saunaan ja sen jälkeen alkuasukkaiden sekaan baariin. Hynynen käyttää siellä aikansa käymällä keskusteluja, vaikkei kuule mitään mitä vastapuoli puhuu. Taito sekin. Ei mikään ihme, että kaikki väittävät häntä ymmärtäväiseksi ja hyväksi kuuntelijaksi.

YLLÄSJÄRVI, TAIGA lauantai 22.3.2008
Hongiston puhelin soi puolilta päivin. Se herättää Hynysen, joka nostaa takkuista päätään ja kohtaa lohduttoman näyn. Huone on kuin pommin jäljiltä. Lattia on täynnä tyhjiä pulloja. Sohvalla makaa etäisesti ihmistä muistuttava hahmo. Se vastaa puhelimeen, puhuu sujuvaa norjaa ja siinä vaiheessa Hynynen tunnistaa hänet Hongistoksi. Hynynen painaa päänsä takaisin tyynyyn ja nukahtaa. Unen läpi hän kuulee, kun Hongisto puhuu jotain Ruotsin puolelle menosta ja poistuu huoneesta. Vitun homo.

Parin tunnin päästä soi puhelin. Hynynen käsketään autoon, se odottaa hotellin edessä. Näin tapahtuukin. Selviää, että osa porukasta on ollut ostoksilla Ruotsissa. Mukaan on tarttunut jääkaappi. Lisää varusteita keskeneräiseen bussiin.

Hynynen herää jossain lasketteluhelvetissä. Bussi seisoo ravintola-hotelli Taigan edessä. Jätkät roudaavat ja ympärille alkaa kerääntyä toppapukuisia ihmisiä ihmettelemään. Popparit astuvat ulos ja ihmettelijöiden määrä lisääntyy. Keski-ikäiset naiset lasketteluasusteissaan kihertävät kuin pienet tytöt. Heistä on niin eksoottista ja jännittävää nähdä renttu ja epäsiisti rokkari. - Minkäslaista mussiikkia työ oikeen soitatte, kysyy joku? - Paskaa, vastaa Hynynen, pieraisee toppapuku-ukon suuntaan ja kävelee sisään.

Takahuonetilat paljastuvat parhaiksi pitkiin aikoihin. Majoitus sijaitsee samoissa tiloissa. Teemme äänenpaineentarkastuksen ja juutumme sinne makailemaan tuntikausiksi. Joku puhuu rinnebaariin menosta, mutta onneksi rinne kerkeää mennä kiinni ennen sitä.

Tässä vaiheessa Hynynen huomaa kameransa kadonneen. Luultavasti se on jäänyt eilen Tornioon. Kamera on täynnä epämääräistä materiaalia mm. Hynysen velipojan polttareista. Kuvat tullaan luultavasti julkaisemaan seuraavassa Alibissa tai Kallessa.

Hongisto saadaan hereille 15 minuuttia ennen keikkaa. Tulee vähän kiire. Setti hakee taas muotoaan, tunnelma on hieman liian hätäinen. Kävelemme lavan sivustalle monitorilandiaan ja katselemme tämän illan yleisöä. Lavan edustalla tanssitaan jotain vitun Pelimiestä. Keikan lähtökohdat eivät ole kovinkaan lupaavat.

Hynysen alkuspiikki ei tunnelmaa paranna. “Hiihtokansa, minulla ei ole teille mitään muuta sanottavaa, kuin suksikaa vittuun” ei varsinaisesti saa yleisöä liekkeihin. Alamme louhia, alku on kaaos. Hynysen demppikäsi ei suostu soittamaan Raskas kantaa –kappaletta niin kuin sen pitäisi mennä. Muutaman biisin jälkeen tunnelma alkaa kohota. Silloin sammuvat kuitenkin valot ja soitamme kaksi seuraavaa biisiä täydellisessä pimeydessä. Yritämme kysellä, että mitä vittua tapahtuu, mutta tekniikka kohauttelee olkapäitään. Huotari juoksee kuin tuli perseen alla. Viimein valot syttyvät ja meininki jatkuu normaalina. Loppukeikka on jo hyvä. Samoin encoret, joiden viimeisenä biisinä päätämme soittaa Minä olen pitkästä aikaa. Näyttää uppoavan.

Jälkipalaveri on tosiasia. Selviää, että talon valot oli kytketty päin helvettiä ja talon oma sähkömies oli sammunut kesken keikan monitorien viereen. Lopulta hänet oli viskattu ulos koko baarista. Hyvä meininki, eihän tuollaisesta toiminnasta voi olla edes vihainen. Ei meillä riitä lihakset semmoiseen. Saman heimon miehiä. Puliheimon.

Tällaista tällä kertaa. Paremmalla onnella huomenna. Sitä ennen on kuitenkin juotava alkoholituotteita. On pakko, joku pakottaa. Olemme viattomia uhreja, karitsoja kylmän maailman alkumeressä.

LEVI, HULLU PORO AREENA sunnuntai 23.3.2008
Levin hiihtokeskuksestahan on tullut pieni kaupunki! Katselemme järkyttyneinä ympärillemme. Ilman oppaita eksyisimme välittömästi. Hynynen ja Hongisto ovat kauhuissaan, ja joutuvat juomaan sen takia parit rohkaisuoluet. Lyhyessä ajassa toppapukukansa kerkeää ristimään Hynysen “Nightwishin tyypiksi”, “Joneksi”, “äijäksi” ja pari tunnistaa myös Hynyseksi. Hongisto puolestaan saa mystisen nimen “basisti”. Sitten poseerataan kesken kaljottelun hassuhattuisten laskettelijoiden kanssa ja kaikilla on niin perkeleen kivaa, saatana.

Onneksi pian on äänenpaineentarkastus. Sitä tehdäänkin tänään aika pitkään, sillä soundi on omituinen. Virtanen epäilee, että PA on vaihevirheessä, mutta talon väki on toista mieltä. Soittajat eivät tiedä mistään mitään, he vain soittavat kun käsketään. Upi hortoilee ympäri Areenaa ja nilkuttaa. Miehen nivusissa on joku paise. Hän oli soittanut jollekin tutulleen, joka oli diagnosoinut sen “ehkä nivustyräksi”.

Homman jälkeen Hynynen ja Hongisto menevät saunaan, muu porukka menee puolestaan syömään ja makailemaan hotellille. Tapaamme tuntia ennen keikkaa takahuoneessa. Joudumme välittömästi tilaamaan sinne lisää alkoholituotteita, sillä toleranssi tuntuu olevan aika korkealla. Olo on hieman laiskanpullea, neljän päivän röpöttely tuntuu kehossa.

Keikka menee soiton puoleen mallikkaasti, mutta tunnelma on vähän kateissa. Ajatus on niin sanotusti lipsahtanut tissien väliin ja meidän on vaikeaa saada kontaktia toisiimme sekä yleisöön. Loppupuolella, kun biisien välit alkavat olla asiallisen lyhyitä, tunnelma alkaa löytyä. Setin loppu tulee kuitenkin pian vastaan. Vedämme yhdet encoret ja poistumme takahuoneeseen puuskuttamaan ja ihmettelemään mitä tapahtui. Vastausta ei löydy. Sen sijaan löydämme pari pulloa alkoholia, joita alamme tuhota tehokkaasti.

Tunti, ja bussi on pakattu. Hyppäämme kylmään bussiin ja kotimatka Karjalaan alkaa. Edessä on 14 tuntia istumista kylmässä autossa. Hynynen sammuu pian ja muutkin tipahtavat kuka mihinkin. Kuuden aikaan aamulla Hynynen herää siihen, että joku käskee kaikkien hypätä bussista ulos. Auto seisoo tien laidassa jossain Kainuussa ja takaosa autosta kuulemma savuaa. “Vittu, savutkoon, mie en nouse. Myö ei lähetä, Koskela komppanianpäälliköksi”, ajattelee Hynynen ja vetää peittoa tiukemmin ympärilleen.

Seuraavan kerran bussia korjataan Simpeleellä. Etujousitus on pettänyt ja bussin etuosa viistää maata. Istumme jääkylmässä bussissa ja keksimme investoinnillemme uuden nimen.

Se on Titanic. Laiva, joka upposi neitsytmatkallaan.

P.S. Ja se Upin nivustyrä... Se paljastui kotiin mennessä finniksi. Se oli räjähtänyt miehen kalsareihin yön aikana. Seuraavalle reissulle vaippoja mukaan, Upi! Tai sitten käyt hieman useammin suihkussa.