KEVÄT TULEE, NIIN MEKIN -kiertue 2014

VAROITUS: Sisältää katsauksen tulevaisuuteen. Tulevaisuuteen, joka on epäselvä.


MITÄ TAPAHTUU VUONNA 2014?

Lomailtu on. Minä kävin oikein ulkomailla. Siellä oli vitusti ulkomaalaisia ja neekereitä. Niiden kanssa piti jutella ja lössöttää pilveä. Ihan perseestä.

Uusia biisinraakileita on kasassa 19 ja kasa riffejä ja kertosäkeitä siihen päälle. Kuuntelin ne läpi äsken. Ei niistä mitään tule. Ei oikein kiinnosta tehdä mitään, kun muutto ja taloremontti painaa päälle. Lukekaa loput paskalehdistä. Kassellaan biisejä sitten syssymmällä, kun alkaa taas kiinnostaa. Jos antaisinkin Hongiston ja Sinkkosen hoitaa hommat vaihteeksi. Muutkin hommat kuin minun muuttoni, jossa miehistä on ollut toki suuri apu. Kiitos, pojat! (Täällä on hyvä kiitellä, kun ei ne näitä kuitenkaan lue. Meillä on KT:ssa virallisesti voimassa ns. armeijasääntö eli ei kiitellä, eikä pyydetä anteeksi.)

Eppu Normaali -tribuutti ilmestyi maaliskuun alkupuolella. Me olemme versioineet siihen Valkoisen kuplan. Mukana on Mokomaa, Viikatetta ja jotain nykyajan hömpötyksiä. Ja Reijo Taipale, jolle suuri kunnioitus. Meidän piti tehdä biisistä musiikkivideo ja joku mainosvideo median käyttöön, mutta emme lopulta jaksaneet tehdä kumpaakaan. Anteeksi, Gabi! (vrt. armeijasääntö) Mutta ei kukko laula käskien, eikä Jouni ilman rahaa (kuka tietää mistä biisistä?).

Keväällä 2014 tehdään normaali kevätkiertue, joka alkaa maaliskuun puolivälistä ja kestää huhtikuun loppuun. Mukana on paljon uusiakin keikkapaikkoja. Kesällä tehdään keikkoja kesäkuun alusta elokuun puoliväliin. Sitten en tiedä mitä tapahtuu. Hyvässä lykyssä menemme studioon syksyllä 2014, mutta se riippuu siitä saammeko mitään aikaan siihen mennessä. Suomeksi: herra taiteilija odottaa inspiraatiota. Tämän lisäksi Karmila on syksyllä kiireinen Nightwishin kanssa, joten voi olla, että sessio siirtyy, ja se on oikeastaan ihan hyvä juttu.

On väläytelty myös kokoelman kasaamista, joka olisi jatkoa Murheen mailla -kokoelmalle ja jossa olisi myös jotain uutta mukana. Ja jotain julkaisematonta ja harvinaisuuksia. Ja jotain Sotakoira-materiaalia, jota löytyy myös jo valmiiksi julkaisemattomana. Mutta en tiedä jaksaako tehdä tätäkään.

Aika paljon on nyt sellaista ”en tiedä” -henkeä ilmassa.

Minä teen pitkin vuotta Aaltosen kanssa Duo Kummitusjuna -keikkoja akustisesti. Mukana on biisejä, joita KT ei ole ikinä soittanut tai joita on soitettu erittäin harvoin. Ja jotain perusbiisejä myös. Keikoista ilmoitetaan myöhemmin kotisivuilla ja Facebookissa.

Tällaista siis. Mutta nyt asiaan. Eli totaaliseen sekoiluun. Jihuuuuu!


JÄRVENPÄÄ, BLACKPOOL pe 7.2.2014
Paketti on aivan sekaisin. En tiedä, ei tästä mitään tule.

Osa porukasta tulee kuorma-autolla kamojen kanssa, osa henkilöautolla ja osa junalla. Tapaamme perillä joskus kuuden aikoihin. Emme ole treenanneet ollenkaan, joten sekin lisää jännitysmomenttia. Vaihdamme kuulumisia, minä ja Aaltonen vaihdamme kielet kitaroihin, juomme olutta ja käymme asiaan. Eli puhumaan peppuseksistä.

Katsomme äänenpaineen tarkastuksessa Maailmanlopulta seitsemän biisiä läpi. Kulkee yllättävän hyvin. Lähes täydellisesti. Tuntuu, ettei mitään taukoa olisi ollutkaan. Tsekin jälkeen siirrymme syömään vastapäiseen ravintolaan. Hörpimme myös runsaasti viinaa, sillä se on hyvää ja siinä on paljon kaloreita.

Keikka on jo yhdeltätoista. Sehän käy meille. Löydämme takahuoneesta kivat, merimieshenkiset pikee-paidat ja vedämme ne keikka-asusteiksi. Samalla suunnittelemme, että huomiselle laivakeikalle hommaisimme pikee-paitojen lisäksi kapteeninlakit, ottaisimme housut pois ja vetäisimme pelkät räpylät jalkoihin Aku Ankka -hengessä. Näin pukeutuisimme Radio Rock -risteilyn arvon mukaisesti. Ja liksan.

Vitsit sikseen. Menemme lavalle ja vedämme täydelle baarille helvetin hyvän keikan. Minulta tosin alkaa ääni pettää setin puolivälin jälkeen, mutta vedämme silti täysillä finaaliin asti. Monitori- ja etupäämiksaajat pelastavat sen minkä voivat. Se on paljon.

Kaksi encoresettiä ja takahuoneeseen tuhomaan viinat pois kuleksimasta. Se homma hoituu, sillä kurkkua tosiaan kuivaa. Ja kun tarpeeksi juo, niin äänikin alkaa kulkea kuulemma, volume kasvaa. Itse en sitä(kään) tajua.


RADIO ROCK -RISTEILY la 8.2.2014
Herään Helsingistä ja Haagasta, läheltä paikkaa, jossa on kuvattu vanhan Tuntemattoman Sotilaan kohtaus, jossa Lehto ampuu itsensä, sekä monet vanhojen Uuno Turhapurojen kohtauksista. Tajuan, että sieltä heräävät myös muut. Porukka on siis kasassa, se on positiivinen yllätys. Onko vanhat huonot ajat ohitse? Ajat, jolloin juopottelevia ukkoja piti metsästää keikkojen jälkeen ympäri kaupunkia.

Teemme aamiaista, lämmitämme saunan ja avaamme oluet. Kohta on lähtö laivaterminaaliin. Fiilis on hyvä. Tuntuu, että olisimme olleet kiertueella jo pitempäänkin. Kone on käynnissä.

Olemme satamassa joskus neljän jälkeen. Tapaamme Mokoman ja Stam1nan uggeleita ja otamme parit oluet. Aaltonen on mennyt paikalle jo aikaisemmin, sillä hän on käynyt huoraamassa Mokoman kanssa heidän soittaessaan terminaalibändinä. Terminaalibändi - kuulostaa aivan saattohoidolta. Ja sitähän se onkin. Zombiet marssivat laivaan musiikin soidessa ja matka kohti krematoriota voi alkaa.

Ruokailua ja odottelua. Nukahdan juuri ennen äänenpaineen tarkastusta, mutta herättyäni tsekki menee hyvin. Soitamme muutaman biisin ja ei muuta kuin lisää odottelua.

Onneksi keikka on jo puoli kymmenen. Alan nimittäin olla niin tuiskeessa, että myöhempi soittoaika saattaisi koitua kohtaloksemme. Nousemme lavalle ja yllätys: soitamme perkeleen hyvän keikan. Nyt äänikin kestää jo paremmin ja soitto kulkee ja sali on tukossa. Mainio meininki. Yleisökin on vielä tolkuissaan, joten kontakti on tosiasia.

Yhdet encoret ja sitten alkaa ihmettely lasin äärellä. Että mitä ihmettä näille viinoille pitäisi oikein tehdä? Päätämme juoda ne. Ajatus tuntuu nerokkaalta.

Sitä se ei ole. Käyn katsomassa Stam1naa. Siellä katkeaa muisti.


SUNNUNTAI 9.2.2014
Aamiaisella kuulen, että olen Mokoman Saikkosen kanssa käynyt ”laulamassa” Stam1nan keikan aikana lavalla. Minulla ei ole asiasta oikeasti mitään muistikuvaa. Myöhemmin näen siitä kuvatodisteita, joten uskottava on. Vituttaa.

Kun matkaan katsomaan Ylpön keikkaa, löydän käytävällä hortoilevan Sinkkosen. Hän on kadottanut vaatteensa ja lompakkonsa. Hyvä meininki hänelläkin siis. Samalla mies valittaa pillun puutetta. Minä en voi valittaa samaa. Valitan sen runsautta.

Aina pitää valittaa jostain.

Loppureissu onkin sitten yhtä huurua. Perillä suuntaamme naiseni luokse, jossa osa porukasta vaihtaa vaatteensa (ne joilla vaihtovaatteet on, minulla ei ole edes vaihtokalsareita, koska kaikki vaatteet lojuvat muuttokamoissa) ja sen jälkeen suuntaamme Tavastialle Karmilan Mikon 50-vuotispäiville.

Yhtä huurua sielläkin. Duo Kummitusjuna vetää lavalla pari biisiä vähän sinne päin. Illan kohokohta on kuitenkin se, kun lavalle nousevat myös Ne Luumäet, Stone, Amorphis sekä Road Crew. Muun muassa.

Tätä kirjoittaessani mietin, että mitenköhän olen selvinnyt Tavastialta himaan. Ei ole nimittäin mitään havaintoa. En tiedä.


DUO KUMMITUSJUNA, VALKEAKOSKI, BAR PANAMA lauantai 1.3.2014
Muuton keskeltä on hieman hankala heittäytyä rokkimaailmaan. Treenaamme Aaltosen kanssa perjantai-illan uudessa takkahuoneessani ja se auttaa pääsemään tunnelmaan. Saamme jonkinlaisen setin kasaan, syömme pinon blinejä ja minä sammun. Aaltonen nukkuu muuttokamojen keskelle kasatulla sohvalla.

Lähtö on iltapäivästä. Pakko ottaa matkalla pari tasoittavaa.

Testaamme kitarat ja mikrofonit ja kaikki tuntuu olevan kunnossa. Siirrymme saunaosastolle syömään ja ihmettelemään. Bergbacka ja Aaltonen aloittelevat. Itse katson vielä vaikeammat (kyllä, KT:llä on niitäkin) biisit läpi ja yritän mennä katsomaan heidän loppusettinsä. Siitä ei tule mitään. Jengillä on vähän liikaa asiaa ja pitää poseerata jatkuvasti valokuvissa, vaikka jengi täällä ei tunnu edes osaavan käyttää kännykkäkameroitaan. Vai onko se nykyisin kamerakännykkä?

Keikkahan toimii. Oikeastaan ensimmäinen Kummitusjuna-keikka, jossa ei juurikaan arvota, vaan soitto ja laulu kulkee makeasti. Setissä on mm. Pappi puhuu ja Syli ja ne tuntuvat toimivan erityisen hyvin. Soitamme jopa parit encoret, vaikka jengi, jota on lähes täyden baarin verran, ei oikein tiedä haluavatko he näitä hulluja takaisin lavalle päästää. Emme kysele, päätämme mennä.

Jää hyvä maku. Näitä täytyy tehdä lisää. Vedämme sen kunniaksi kännit.

Aamuyöstä herään pimeässä, enkä tiedä missä olen. Tutkimusten jälkeen selviää, että olen rintojen välissä.

Ei hullumpi paikka. Alan päästä tunnelmaan.


LEVI, HULLU PORO perjantai 14.3.
Lähdemme ”kevyellä” viikonlopulla liikenteeseen. Eli vain yksi keikka, mutta se on kaukana. Niin kaukana, että lennämme koneella Rovaniemelle ja sieltä reissaamme vielä pari tuntia taksilla kunnes olemme perillä.

Pari edellistä iltaa on mennyt remonttihommia tehdessä ja ryypätessä. Niiden ohella olen jotenkin kerennyt jo torstai-iltana Helsinkiinkin. Ja ryypännyt sielläkin. Joten olo on vakaa, kun saavun Helsinki-Vantaalle yhdentoista jälkeen perjantaiaamuna.

Tajuan kentällä, että olen jättänyt kitarajohtoni ja viritysmittarini naiseni luokse. Lentokoneessa puolestaan tajuan, että ulkotakkini on jäänyt lentokentän baariin. Kovin ollaan siis kevein ajatuksin, jos ajatuksin ollenkaan, liikenteessä. Alkaa vituttaa.

Vitutusta ei vähennä yhtään se, että taksimatkalla Leville selviää, että Soundin veteraanitoimittaja Juho ”Kapteeni Smegma” Juntunen on saanut lehdestä kenkää. Kenes kanssa me nyt haastattelut teemme? No, jotenkin tuntuu hyvin epävarmalta, että meistä niitä enää kukaan haluaisikaan.

Äänenpaineen tarkastus on jännittävä. Soitamme kolmestaan, Aaltonen on jätetty säästösyistä kotiin. Tekniikastakin on paikalla vain Pete ja Kisälli, sillä Mika on messuilla jossain ulkomailla. Homoeläinpornomessuilla. Saamme mieheltä kuitenkin kannustavan viestin ja lopulta tajuamme, että talon mieskin osaa asiansa. Minullekin löytyy lainapiuhat ja mittari. Ja lainakaappi, sillä mukanani on pelkkä 5150-nuppi, joka on etukäteen lähetetty paikalle matkahuollon kautta.

Treenaamme pitkään ja hartaasti ja homma alkaa kulkea. Tajuamme, että eihän tässä mitään hätää ole. Siirrymme lepäilemään. Minä ja Hongisto otamme parin tunnin unet, avaamme sen jälkeen viinipullot ja siirrymme vähän jälkeen yhdentoista takahuoneeseen. Katson setin kitaran kanssa vielä kerran läpi ja olemme valmiita.

No, sehän lähtee. Jengiä on paljon, me olemme vireessä. Kurkkua hieman kivistää setin puolivälistä loppuun, mutta ääni kestää silti. Läppä lentää hyvin ja huonosti, joten normaali meininki siis. Olemme kuin kotonamme.

Hyvää keikkaa on tapana juhlia. Niin on kyllä huonoakin, mutta nyt on erityisen hyvä fiilis. Tuhoamme siis takahuoneen alkoholitarjonnan ja suuntaamme Rämön Karrin, Niskalaukauksen toisen alkuperäisen kitaristin kanssa siis, jatkoille baariin, jossa on kuulemma tarjolla erotiikkaa. Ei siellä ole. Tanssit on tanssittu, kun me saavumme paikalle. Tai sitten ne lopetetaan juuri siksi.

Perseitä, pilluja ja tissejä on nähty tähän ikään jo aika perkeleesti, joten emme anna sen häiritä. Juomme valomerkkiin ja siirrymme majoituspaikkamme aulaan jatkamaan. Minun täytyy kuitenkin luovuttaa muita ennen.

Kun poistun huoneeseen, kuulen, kuinka Hongisto ja Sinkkonen puhuvat niinkin mielenkiitoisesta aiheesta kuin raha. On siis aikakin poistua.

Aamulla selviää, että Hongisto on vieläkin samoilla silmillä liikenteessä. Myös jutut pyörivät samassa aiheessa. Nomikäettei! Rahaa bändillä ei ole, mutta se asia ei puhumalla parane. Mutta tyhjentävä keskustelu silti. Tilin tyhjentävä.

Rahasta puhuminen on raskasta hommaa. Huomaamme sen, kun Hongisto sammuu kotimatkalla lentokoneeseen ja lentoemännät pyytävät ”hoitakaa tuo sekava ukko ulos”.

Mehän hoidamme. Kevään kiertue on alkanut. Jätkät suuntaavat Karjalaan, minä lähden Hesarille keilaamaan.