Tilaa Valtatie 666 ennakkoon
KTvisio - kanava nörteille!
JONE JA VAPAA-AJAN YSTÄVÄT

KAIKEN SKIPPAAVA TANSSIRYHMÄ SKIPPENDALES

KUN MAAN VETOVOIMA VOITTAA NAISEN VETOVOIMAN

JOENSUU, KERUBI pe 29.11.2013 ja la 30.11.2013
Tuplat Kerubissa. Uhka vai mahdollisuus? Tätä mietin, kun hyppään junaan Helsingissä perjantaiaamuna vahvassa krapulassa. Mukana on naiseni, ja ravintolavaunussa seuraan liittyvät myös miksaajamme Isotalo sekä Jouni Hirn, toimittaja Saatanan armosta. Matka Styx-joelle voi alkaa.

Matkalla päässäni alkaa pyöriä kertosäe, joka täytyy käydä hyräilemässä talteen junan vessassa. Tajuan, että melodian sointupohja on sama kuin Princen Purple Rainissa, joten huono se ei voi olla. Pillusade tulee olemaan totta, mutta vasta tulevaisuudessa.

Kirjaudumme hotelliin ja suuntaamme äänenpaineen tarkastukseen. Jätkät ovat tulleet jo edeltä kasailemaan kamoja. Mukana kamoja kasailemassa on uusi mies, tai poika oikeastaan, joka saa välittömästi lempinimen Juniori. Mitään ongelmia ei ilmene. Tai Hongisto vaikuttaa hieman tokkuraiselle, mutta siihen on viime aikoina totuttu.

Joensuussa on ruuhkaa. Kuulemme, että Ismo Alangolla on kaksi iltaa Carelia salissa ja tänään kylillä on myös Popeda. Tuudittaudumme ajatukseen, että mitään yleisöryntäystä on turha odottaa.

Thumbnail imagePorukkaa on kuitenkin hyvin. Minua hermostuttaa jostain syystä niin kovin, että mokailen kolmen tai neljän ensimmäisen biisin sanoissa poikkeuksellisen paljon, mutta sitten alkaa kulkea. Ja kulkee hyvin. Mutta sitten Hongisto vajoaa, tai kohoaa, keikan loppupuolella avaruuteen ja alkaa rakentaa uusiksi länsimaisen musiikin teorioita. Emme ole aivan samaa mieltä miehen näkemyksistä. Aikamoista jatsia, jonka mies kuitenkin tapansa mukaan paikkaa pyörittämällä persettä. Fiilis on hyvä, mutta soitto saisi olla tiukempaa.

Pari encoresettiä ja pieni palautepalaveri takahuoneessa. Se käydään huutaen ja huipentuu siihen, kun Hongisto käy kiinni Aaltoilevan reveleihin. Mutta sitten narahtaa korkki auki, takahuone täyttyy tutuista ja ystävistä ja bileet tärähtävät käyntiin. Unohdamme riidat, sillä maailmassa on tärkeämpiäkin asioita. Esimerkiksi alkoholi.

Yöllä valun hotellihuoneeseen ja etsin pitkän tovin kaukosäädintä. Se löytyy naisystäväni perseen alta, eikä nainen herää, vaikka sitä pitkään sieltä tongin. Herää kysymys: mitähän se on sillä puuhaillut.

Avaan telkkarin, syön paketin sipsejä ja suklaata ja nukahdan.

Tässä vaiheessa on syytä kertoa, että meitä jokaista seuraa koko Joensuun rupeaman aikana turvamiehet. Emme saa olla hetkeäkään ilman, että joku pukumies on vartioimassa toimiamme tai varjostamassa meitä. Näin vältytään mokailulta. Tähän on tultu!

Heräämme lauantaina aamiaiselle. Vaihdan muutaman sanan vastaan kävelevän Ismo Alangon kanssa ja pummaan itselleni pääsyn miehen keikalle. Se on sen verran aikaisin, että kerkeän ennen omaa keikkaamme nähdä siitä ainakin puolet. Mies lupaa järjestää liput, jos se vain mahdollista on. Menen jatkamaan unia, mutta tekniikka ja Hongisto ovat pirteinä. He lähtevät turvamiestemme kanssa ampumaan.

Iltapäivällä käyn Joensuun Suomalaisessa kirjakaupassa haastattelukeikalla. Porukkaa on hyvin ja meininki on rento. Se johtuu osaksi aamukahvistani, jossa on iso loraus kossua. Juttu luistaa.

 Thumbnail image Thumbnail image

Aaltonen, tai nykyisin nimi on siis Aaltoileva, naurattaa naistani kylillä. Löydän heidät kuin ihmeen kaupalla ja suuntaamme syömään. Soitan Petelle ja hän kertoo, että tekniikka on päättänyt jättää tänään äänenpaineen tarkastuksen tekemättä. Säädöt olivat eilen kohdillaan, mitä niitä nyt muuttamaan.

Ruokaillessa puhelimeni soi ja ruudussa lukee "Jumala soittaa". Alanko ilmoittaa, että pääsy keikalle on selvä. Isken käden lippaan ja totean "nomikäettei!".

Näky hotellissa on surullinen. Hongisto vapaa-ajan ystävineen hoippuu vastaan ja jokaisella seisoo, mutta vain silmät päässä. Miehet ovat ryypänneet aamusta lähtien. Ei hyvältä näytä, saatana. Minä, Isotalo, Perankoski, Aaltonen ja Tumppi hyppäämme taksiin ja suuntaamme Alangon keikalle ja täytyy sanoa, että ainakin ensimmäinen puolisko on yhtä juhlaa. Soundi on hyvä ja meininki on kohdillaan. Sitten meidän täytyykin rientää jo Kerubiin.

Venytämme keikan alkua hieman, jotta Alangon keikalta halukkaat pääsevät katsomaan meitä myös. Heitä onkin paljon, sillä porukkaa on mukavasti.

Lähtee paljon rennommin kuin eilen. Muutenkin tunnelma on kohdillaan ja Hongistokin suoriutuu hyvin, kunnes kunto taas romahtaa. Silti soitamme kaksi encorea ja käymme saman keskustelun kuin eilenkin. Sinkkonen huutaa, Hongisto pyytelee anteeksi ja minä yritän luovia siinä välissä. Totean lopuksi, että tuleva tauko tulee kyllä juuri oikeaan aikaan. Me kaikki kaipaamme lepoa, muuten alkaa tulla ruumiita.

Takahuone täyttyy Alangon bändiläisistä. Tilaamme lisää viiniä. Alkaa infernaaliset juhlat, joille ei loppua näy. Lopulta joskus yöllä osa porukasta hyppää Hummeriini ja Hämppy ajaa meidät Lappeenrantaan. Matkalla kuunnellaan Lords of the New Churchiä sekä Exploitedia. Muun muassa. Ja minä tietysti sammun.

Olenhan tapojeni orja, reginan vanki, jonka toinen nimi on Alli Kuusi.


KIVEN SISÄSSÄ - KOTITEOLLISUUS VANKILASSA

SATAKUNNAN VANKILA ja KÄYRÄN VANKILA ke 4.12.2013
Nyt on raakaa ajelua. Porukka on juuri ja juuri toipunut edellisestä viikonlopusta, kun seuraava reissu jo painaa päälle. Lähdemme kohti Turkua jo tiistai-iltana, sillä aamulla on aikainen lähtö kohti Satakunnan vankilaa. Siellä on keikka jo kahdeltatoista. Bussissa on hiljaista, ainoastaan Aaltoileva puputtaa jotain miesasiaa.

Olemme Turussa puoli kaksi yöllä. Se ei kuitenkaan estä parivaljakkoa Hynynen-Aaltoileva käväisemään paikallisessa yökerhossa. Juomme parit drinkit ja katselemme kun turkulainen nuoriso tanssii. Se näyttää ääliömäiseltä, alkaa tympiä. Lähdemme nukkumaan. Aaltoileva nukahtaa välittömästi, mutta minä en saa unta. En ole saanut moneen yöhön ennen aamun tunteja.

Thumbnail image Thumbnail image  Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image

Lähtö on seitsemältä aamulla. Vituttaa niin paljon ettei veri kierrä. Nukun vankilan portille saakka, näytän murahdellen henkilökorttini vartijoille ja menen takaisin nukkumaan. Jätkät alkavat kasailla kamoja.

Heräilen, etsin itselleni kahvia ja vaihdan kitaraan kielet. Testaamme nopeasti kamat ja menemme takahuoneeseen keskittymään. Se ei tarkoita tällä kertaa kossupaukun tekoa, sillä nämä keikat on hoidettava selvänä. Hämmentävää. Takahuoneessa puran sähköpostejani ja huomaan, että minusta tulee alkuvuodesta 2014 talon omistaja. Purskahdan itkuun.

Thumbnail imageVangit valuvat saliin. Me valumme lavalle. Musiikki valuu ympäristöön, mutta se tekee sen tehokkaasti ja tarkasti. Alkukeikka menee hermoillessa, mutta pikku hiljaa juttukin alkaa luistaa, vaikka biisivälit ovatkin lopulta aika tiiviitä. Soitto kulkee mallikkaasti, mutta yleisöltä ei paljon apuja tule. Kaikki katsovat intensiivisesti mutta reagoimatta, taputtaen vain kohteliaasti. Muutama hymyn väre näkyy vankien kasvoilla ja niiden avulla suunnistamme eteenpäin. Soitamme vajaan tunnin ja kävelemme pois. Encoreita ei tule, se ei kuulu talon tapoihin.

Tulipa soitettua keikka isoille miehille. Toteammekin keikan jälkeen, että tyypillinen KT-fani on iso ja ruma. Tämä pätee molempiin sukupuoliin.

Jätkät jäävät purkamaan kamoja, minut kyyditetään edeltä kohti seuraavaa vankilaa. Minulla on siellä tilaisuus jutella vankien kanssa kirjoista, naisista, kaikesta. Elämästä.
Näin tapahtuukin. Erittäin leppoisa ja hauska tilaisuus. Jututan tatuoituja hirviöitä ja he jututtavat minua. Viihdymme keskenämme. Yhteys on tosiasia.

Siirryn keikkapaikalle, jossa muut jo ovatkin. Nyt on puitteet kohdillaan. Kyseessä on joku vanha käytöstä pois otettu halli, jonne mahtuisi muutama tuhat ihmistä heittämällä. Testaamme kamat ja teemme siinä sivussa vahingossa uuden riffin, joka äänitetään ylös. Sitten siirrymme taas takahuoneeseen jauhamaan paskaa ja odottamaan saapuuko paikalle ketään. Keikka on kello 19.

Käyrässä on noin 80 vankia. Näistä ehkä puolet saapuu paikalle. Henkilökuntaa tulee myös. Halli on niin pimeä, etten kunnolla näe yleisöä, mutta emme anna sen häiritä. Soitamme keikan, joka on vielä tiukempi ja tarkempi kuin aamulla. Nyt tosin juttua ei tule heitettyä senkään vertaa. Se tarkoittaa vähän. Ja jossain vaiheessa settiä toinen vahvistimeni alkaa pätkiä ja muuttaa mielivaltaisesti särön suuruutta. Remontin paikka, saatana.

Olemme jo ottamassa märkiä keikkapaitojamme pois takahuoneessa, kun kuulemme metelöintiä yleisöstä. He haluavatkin lisää. Lavalle mennessä tosin huomaamme, että osa vangeista on jo hävinnyt paikalta, mutta henkilökunta metelöi perkeleesti. Mikäs siinä, pillu se on naisvartijoillakin. Ja kirjaston tädeillä. Ja miesvartijoilla, ainakin jos kainalotaipeeseen piirretty versio kelpaa. Ja meillehän kelpaa.

Soitamme kolme biisiä ja se on siinä. Jätkät heittävät kamat autoon ja minä avaan kossun. Suuntaamme kohti Turun sykkivää yötä.

Into on niin kova, että minä en pääse hotellin aulabaaria pitemmälle. Vedän lärvit ruttuun ja suuntaan huoneeseen nukkumaan. Seuraavana päivänä kuulen, että osa porukasta on hakenut oikein pitsat. Kreisibailausta!

Tällä kertaa poikkeuksen teki rumputaiteilija Sinkkonen. Hän juhli ankarasti läpi yön.

TURKU, LOGOMO to 5.12.2013
Aamu on ankara. Lähtö on ennen kymmentä kohti Saramäen suljettua vankilaa. Porukka on vaitonaista, mutta innostunutta. Kolme on joukosta poissa, Sinkkonen, Isotalo ja Juniori nukkuvat. Me visioimme siitä miltä mahtaisi tuntua jos kyseessä olisi tosi paikka. Jos meitä vietäisiinkin istumaan muutaman vuoden kakkua oikeasti. Minun kaltaiseni pitkätukka saattaisi olla tosi kuumaa tavaraa suihkuhuoneessa.

Nautimme erittäin asiallisesta vankilakierroksesta. Itse olin täällä jo pari vuotta aikaisemminkin ja apulaisjohtaja vitsaileekin, että yleensä hän on uusijoiden suhteen pettynyt, mutta tällä kertaa iloinen. Uusijoita riittää. Mies kertoo, että parhaimmassa/ pahimmassa tapauksessa joku saattaa tulla jo 50. kertaa istumaan. Hämmentävää.

Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image  Thumbnail imageThumbnail image

Saramäen jälkeen on vuorossa helmi. Pääsemme vanhaan Kakolaan, joka on lakkautettu vuonna 2007. Kuvasimme aikoinaan Pappi puhuu -videon Konnunsuon lakkautetussa vankilassa, mutta kyllä tämä on toista. Joutuu olemaan aika hiljaisena kaiken tämän edessä. Puhumattakaan tarinoista, joita vanhat vartijat kertovat. Huh. Taisi löytyä seuraavan videon kuvauspaikka. Paitsi että olemme sopineet, että se kuvataan Las Vegasissa. No, Las Vegas tai Kakola, onko niillä nyt paljon eroa?

Kolmen aikaan olemme jo testailemassa ääniä Logomossa. Onpa suuri ja mahtava paikka, Karjalan pojat ovat ihmeissään. Tsekin aikana huomaamme, että eilen oireillut vahvistin toimii kyllä, mutta omituisia rutinoita siitä lähtee. Olkoon, näillä mennään.

Pokaan itselleni naisen Turun asemalta, käymme syömässä ja suuntaamme porukalla kohti Logomoa. Siellä on pari lämppäriä. Tunnelma on hyvä ja takahuonetilat erittäin asialliset, ehkä jopa liian siistit. Tekisi mieli häpäistä seinät. Siemennesteellä.

Näin tapahtuukin.

Soitamme perkeleen hyvän keikan. Kaikki menee nappiin ja yleisö on perkeleen hyvin messissä. Yhtä juhlaa. Kiva vetää pitkästä aikaa isolla lavalla.

Mitähän sitten tapahtuu? Saatana, en muista. Kai me jossain baarissa käydään. Tai ainakin Sinkkonen käy.

Mitä täällä tapahtuu?! Milloin Jarista tuli party animal?

HÄMEENLINNA, SIRKUS pe 6.12.2013
Aamu alkaa vakuuttavasti. Hongisto seisoo jonkun spurgun kanssa hotellin edessä juomassa kaljaa ja polttelemassa tupakkaa. Mies kertoo tulleensa juuri putkasta. Jää hieman epäselväksi kumpi miehistä. Vai molemmat? Hongisto kertoo bussissa, että hänen oli pakko auttaa hädässä olevaa uggelia ja tarjota hänelle tupakkaa, olutta ja seuraa. Olemme varmoja, että asia on ollut juuri päinvastoin.

Seikkailut jatkuvat vaikka silmät seisovat. Olemme Hämeenlinnassa joskus iltapäivällä. Normaalit toimet ja sitä rataa. Tarkkailen itsenäisyyspäivän juhlia telkkarista. Myös Viikatteen Kalle vilahtaa pikaisesti ruudussa naisystävänsä seurassa. Samoin Ilosaaren Pyykkönen sekä Jurassic rockin Holmstedt. Kerrankin asiaukkoja ja -akkoja paikalla.

Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image

Valun keikkapaikalle joskus yhdentoista aikoihin ja teen tukevan drinkin. Tuntuu hyvälle. Jotenkin on semmonen fiilis, että tästä tulee hyvä.

Tuleehan siitä. Siitä tulee yksi vuoden kovimpia keikkoja. Saatanallinen ilotulitus on tosiasia ja porukkaa on kuin Raatteentiellä. Meteli on samanlainen. Vain ruumiit puuttuvat.

Sama meininki jatkuu takahuoneessa. Minulta ja Hongistolta palaa käämit, kun tajuamme, että liian monella on liian monta asiaa toimitettavana liian heti keikan jälkeen. Pää ei kestä ja hätyyttelemme ihmisiä vittuun kuin kärpäsiä. Hongisto huutaa kuin hinaaja, että kaikki vittuun täältä! Nyt ei vaan jaksa. Miksei ihminen saa hetken rauhaa? Pakko turruttaa itsensä kossulla. Tai tässä tapauksessa kyseessä on Alku-viina.

Bileet jatkuvat hotellihuoneissa. Kunnon vanhan liiton hotellijatkot, kovaäänisiä akkoja ja humalaisia miehiä. Jossain vaiheessa täytyy ajaa jengi pihalle ja vetää ovi kiinni tietoisena siitä, että mayhem on vain oven raottamisen päässä.

Pakkohan sitä ovea on sitten vähän raottaa.

SEINÄJOKI, RYTMIKORJAAMO la 7.12.2013
Bussi liikkuu, niin minäkin. Mutta ajatus ei. Suuntana Seinäjoki.

Seuraava havainto onkin se, että olen lavalla tekemässä soundcheckiä. Olo on todella hutera. Nyt näen vain yhden vaihtoehdon: korjailun. Muuten illasta ei tule hevon vittua.

Thumbnail imageSuuntaamme keskustaan sushille. Menee siinä sivussa pari olutta ja pullo valkkariakin. Maistuu. Aaltoileva on moikkaamassa siskoaan, mutta kun laitamme miehelle kuvaviestin karaokebaarista, mies säntää salamana paikalle. Vedämme vakiot. Aaltoileva laulaa New York, New Yorkin ja minä tulkitsen Rekkamiehen. Salamavalot räiskyvät ja naiset ovat valmiita. Joku reilusti keski-ikäinen nainen käy kehumassa persettäni. Tänään olisi siis Pohjanmaan tavaraa tarjolla tarjoushintaan, ehkä jopa ilmaiseksi. Päätän jättää väliin.

Olen vielä karaokehuumassa, kun meille ilmoitetaan, että keikka onkin 15 minuuttia aikaisemmin kun on ollut puhe. Tulee pikkuisen kiire. Onneksi meillä on kuski ja kerkeämme juuri tutustua settilistaan ja vaihtaa kamppeet, kun onkin jo aika mennä meluun ja tuiskeeseen.

Ja jälleen: perkeleen hyvä veto. Perseet pyörii ja soitto kulkee. Laulukin taitaa olla ihan ok. Kaksi encoresettiä ja takahuoneeseen naureskelemaan, että olipa hieno rupeama, kaikki nämä itsenäisyyspäivän keikat. Ihan saatanan hienoa, kun bändi toimii paremmin kuin osiensa summa. Sama pätee yleisöön, mutta niinhän se on meillä ollut aina. Fiksuimmat teistä tajuavat, että tämä ei välttämättä ole kohteliaisuus.

Saamme takahuoneeseen lisää viinaa, kiitos siitä järjestäjille. Ne juotuani olenkin valmista kauraa sammumaan bussiin, kun pitkä kotimatka alkaa.

Vajoan pimeän syliin. Olenhan runopoika Norjasta.

TAMPERE, PAKKAHUONE pe 13.12.2013
Hongisto: Toivottavasti yleisökin löytää paikalle.
Hynynen: Enemmän olisin huolissani siitä löytääkö bändi.

Viimeistä viedään. Lähdemme kohti Tamperetta jo torstaina klo 16. Tarkoitus on mennä katsomaan The Ghost Pakkahuoneelle. Matka käy Kouvolan kautta, josta haemme paitoja kyytiin ja käymme samalla Alkossa.

Sieltä ei haeta paitoja.

Löydämme bussista pullon Sorbusta, tuota Jumalten nektaria. Tyhjennämme pullon. Ja monta muuta. Paikalla on minä, Hongisto ja Aaltoileva Bubbah. Sinkkonen on matkannut Helsinkiin tapaamaan Perankoskea ja Lymiä. Heillä on palaveri, joka käsittelee peppuseksin saloja.

The Ghost on hauska. Hongisto ja Viikatteen Kalle vouhkaavat vieressä, Aaltoileva Bubbah haukkuu minkä kerkeää, mutta minulle tuotanto on tuntematonta, joten suhtaudun kenttään syli avoinna. Bändi toimii. Tai ainakin se näyttää hyvälle. Täytynee tutustua tuotantoon. Innostun niin kovin, että heilautan yhden kertosäkeen aikana jopa kättäni normaalista kädet puuskassa -asennosta. Minua rangaistaan välittömästi. Sormukseni lentää yleisön sekaan ja katoaa kenties iäksi.

Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image Thumbnail image

Seuraavana aamuna on krapula, mutta ei auta, ei auta. Töihin on mentävä. Meillä on sovittuna palaveri keikkamyyjämme Korhosen kanssa Telakalla. Suuntaan sinne ja huomaan, että muut ovatkin jo paikalla. Diiva taiteilija tulee myöhässä. Puhumme ensi vuodesta. Päätämme tehdä keikkoja, mutta ei niin paljon kuin tänä vuonna, sillä jossain vaiheessa on uusia biisejäkin tehtävä. Raakileita on kasassa tässä vaiheessa 13, mutta ei niistä vielä levyä saa. Täytyy rakennella ja kehitellä. Toteamme, että olemme kaikki tässä vaiheessa niin lopussa, ettei enää vastaavaa rundia kannata tehdä kuin tänä vuonna tehtiin.

Palaverin hienoin hetki on se, kun kaksi Motelli Skronklen jäsentä käy kättelemässä meidät ja kehuu versiotamme Kone-biisistä. Huh, huh. Jumalat ovat puhuneet.

Käyn Swamp Musicista hakemassa pinon levyjä, Makedoniasta pinon sarjiksia ja saan veljeltäni tekstiviestin, jossa hän kysyy minua soittamaan tänään Pronssisen Pokaalin keikalle kitaraa. Suostun tietysti. Otan pari rohkaisukaljaa ja siirryn Pakkahuoneelle, jossa äänenpaineen tarkastus alkaa jo olla lähellä.

Heti ovella seuraa yllätyksiä, ehkä liiankin monta. Huomaan, että vanha miksaajamme, Virtasen Timo, miksaa Pokaalin keikan. Bändin valot tekee Huotarin Mika, vanha valomiehemme. Yllätys on täydellinen ja siitä seuraa lämpimiä halauksia ja kuulumisten vaihtoa. Tajuan, että ilmassa on täydellisen katastrofin ainekset.

Teemme oman tsekkimme, siinä ei ongelmia ilmene. Pokaali tekee omansa, eikä siinäkään ole ongelmia. Kaikki on kunnossa, ei muuta kuin olut huulille. Minun ei kannata enää siirtyä hotellille, sillä Pokaalin keikka alkaa tuota pikaa, ellei jopa vielä pikaisemmin.

Soitan puolet Pokaalin keikasta, opettelen biisit pikaisesti takahuoneessa. Ne palautuvat mieleen yllättävän nopeasti. Olen hämmentynyt. Keikkakin menee käsittääkseni helvetin hyvin. Jengiä valuu paikalle pikku hiljaa.

On ihan helvetin hyvä fiilis mennä lavalle! Kaikilla on nahkanaamat virneessä. Jengiä on mukavasti, vaikka paikka ei tukossa olekaan. Eka biisi menee vähän tahmeasti, mutta sitten alkaa kulkea, ja koko saatanan loppukeikka on silkkaa ilotulitusta! Vaikea eritellä sen tarkemmin, sillä olen täydellisessä transsissa. Itkettää ja naurattaa samaan aikaan. Ja vaikuttaa siltä, että muillakin on sama fiilis, yleisö mukaan lukien.

Kaksi encoresettiä ja sitten alkaa alkoholi-iloittelu, jolle on ehkä turha hakea vertaa. Jossain vaiheessa havahdun Klubin puolelta. Seuraava havainto on hotelliaamiaiselta. Seuraava on se, kun hotellihuone on täynnä porukkaa, punkki soi ja minä teutaroin munasiltani ihmisten seassa ja juon Tumpin jaloviinaa ja omaa kossuani ja kello näyttää vasta puolta päivää. Jossain vaiheessa käymme syömässä. Sitten olemme jossain karaokebaarissa ja heti sen jälkeen hyppään Helsingin junaan.

Sitten katkeaa filmi. Ja nyt katkeaa teksti.

Vuosi 2013 on pulkassa. Se on moro.