KARJALASTA HEILin MINÄ LÖYSIN

PALAA ARJALAN KUNNAILLA RISTIPUU

TODELLA ODOTTAMATON KÄÄNNE:
Mies ei vie pulloa vaan pullo vie miestä!

TAUSTAMUSIIKKINA:
Benedicktux: Rahvaat
Rytmihäiriö: Surmantuoja (silkkaa neroutta!)
Killing Joke: Excelsis -ep
Kumikameli: Voima ja kunnia

KRAPULALUKEMISTONA:
Arto Salminen: Ei-kuori, Turvapaikka
Ira B. Nadel: Leonard Cohen elämäkerta
Neil Gaiman & P. Craig Russel: The Sandman – The Dream Hunters (sarjis)
Neil Gaiman & Andy Kubert: Batman – Viimeinen Batman-tarina (sarjis)
Hugleikur Dagsson: Popular Hits (sarjis)
Hugleikur Dagsson: Naura, pervo, naura! (sarjis)

MAAILMAN PARAS TV-SARJA JA DVD:
Ihmebantu

22.6. hyppään junaan ja matkaan Helsinkiin tulevan dvd:mme kuvauksiin. Medialouhoksen väki kuvaa Kevät – biisiin videon ja paikkana on, yllätys yllätys, Hakaniemen ranta. Siitä ei sen enempää, mutta kosteaa on. Päivä ja yö menee ryypätessä. Ja kai ne kuvaakin jotain. En mie muista.

23.6. herään Omena –hotellista Lönnrotinkadulta. Suussa maistuu sorbus aucuparian ja alkoholin kaunis duetto. Perkele, kohta ne ottaa sopankin pois Alkon myyntilistalta ja lopettavat sen valmistuksenkin kokonaan. Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka. Salaliitto!

Hyppään junaan ja matkaan Imatralle. Meillä on treenit huomista keikkaa varten. Treeneihin pitää mennä kuitenkin OC –baarin terassin kautta. Siellä tapaan niin kaunissäärisen naisen, ettei mitään järkeä. Nainen sanoo minulle jotain, mutta kuulen vain vereni kohinan. En saa sanaa suustani. Kun nainen kävelee perse pyörien pitkine säärineen pois, en pysty ajattelemaan muuta kuin sitä, että pitkien kiskojen päässä täytyy olla iso ja kostea asema.

KT Big Bandin treenit ovat yhtä juhlaa. Paikalla ovat herrat Holopainen, Aaltonen ja nuorempi Hynynen, joka laulaa kesän keikoilla taustoja. Ja ryyppää, murha ja pillu mielessä tietenkin. Biisit kulkevat niin hyvin, että Holopainen innostuu soittamaan koskettimiaan peniksellään. Otamme haltuun vajaat 20 biisiä.

Hynyset suuntaavat Aaltosen kanssa baariin. Lopulta joudun kantamaan veljeni meille nukkumaan, kun miehellä ei pidä enää jalat alla.

24.6. on krapula. Velipoika makaa sohvallani pitkälle iltapäivään. Evakoin vaimoni kanssa hänen lapsensa ja syötämme ja juotamme heidät Lappeenrannan satamassa. Viimein saan Jannen ylös ja joskus kahden jälkeen hyppäämme bussiin ja matka kohti Himosta alkaa. Matkalla treenaan Aaltosen ja Jannen kanssa biisit läpi. Aika velikultia, kultakurkkuja. Hyvin kulkee. Niin hyvin, että voin hyvillä mielin avata oluen. Samalla teen hyvin sekavan YleX:n haastattelun puhelimella. Joku meidän biisi, en lopulta saa selvää mikä, on äänestetty johonkin listalle jollekin sijalle. En muista enää.

Keikka on riemusaatto. Kulkee saatanan hyvin, ja maistuukin hyvälle. Tuntuu, että yleisö on ehkä hieman kaivannut meitä. Itsellekin tulee fiilis, että tätä on ollut vähän ikävä. Että tätä voisi tehdä ehkä vähän enemmänkin. Mutta emme tee, se on päätetty. Voice kuvaa keikan ja kai se näytetäänkin telkkarista joskus. Syksyllä kai.

Yöllä ajamme kotiin. Edessä on juhannus ja muutama päivä lomailua.

28.6. puran monen päivän sähköposteja. Siellä on viesti, että Kesämies on muun muassa Suomalaisen kirjakaupan myydyin pokkari tällä hetkellä. Mitä vittua!? Millä lihaksilla? Toistaalta, kyllähän joidenkin mielestä esimerkiksi Kiroileva siili on tosi kiva sarjakuva. Maailma ei tosiaankaan ole oikeudenmukainen paikka.

Unohdan sen ja alan töihin. Jos tätä nautiskelua nyt työksi voi kutsua. Kirjoitushommat nimittäin sujuvat, kerrankin. Kirjoitan valmiiksi ja puhtaaksi kuusi treeneissä kasattua biisiä ja katselen sivusilmällä muita neljäätoista. Yritän säveltää muutamaa kesken olevaa kertosäettä, mutta hommasta ei meinaa tulla mitään. Myöhään yöllä saan viimein Isän kädestä –biisin kertosäkeeseen jotain imua. Nauhoitan sen ylös ja päätän tarkistaa sen aamulla. Olen juuri menossa nukkumaan, kun tajuan miten Kalevan miekan kertosäe täytyy tehdä, se alkaa soimaan päässäni kuin taivaasta heitettynä. Nauhoitan sen ylös koneelle, koska en pysty hyräilemään sitä samaan aikaan kun soitan sen riffiä. Silti molemmat pyörivät päässä yhtä aikaa. Hämmentävä sekamelska, joka kuitenkin nauhoitettuna toimii perkeleen hyvin.

29.6. Kirjoitan yhdeksän biisin sanat valmiiksi ja puhtaaksi koneelle. Isän kädestä pitää kirjoittaa kokonaan uusiksi. Siitä tulee pirun hyvä, olen tyytyväinen. Vielä kun saisi sen kertosäkeen melodian haltuun. Yöllä aloitan Kalevan miekan kirjoittamista. Samalla opettelen käyttämään iMovie –ohjelmaa. Siirrän sinne videokameralla kuvaamamme treenimateriaalin. Leikin ohjelmalla ja leikkaan kasaan muutaman minuutin “dokumenttipätkän”. Samalla haaveilen viinasta. Sitä tekee kovasti mieli. Pullot kuiskailevat työhuoneen baarikaapista nimeäni, mutta päätän olla kuuntelematta.

Sähköposteja purkaessani huomaan, että Pirkanmaan Sanomien päätoimittaja tarjoaa minulle kolumnistin paikkaa. Liksa on naurettava, mutta otan harkintaan. Ehkä tässä voisi ruveta taas jotain tekemään silläkin saralla. Samalla muistan, että olen kännipäissäni lupautunut kirjoittamaan kolumnin Blue Wings –lehteen elokuun alkuun mennessä. Ja NO SORI! –lehti pitäisi kasata myös. “On se hyvä, että on töitä”, sanoisi äiti tässä vaiheessa.

30.6. Kirjoitan Kalevan miekan valmiiksi. Se tulee helposti ja hyvä tulee. Soitellen sotaan –kertosäkeen melodia tipahtaa jostain käsiini myös. Ehkä Norjasta. Aloitan sen kirjoittamista. Enää kolme tekstiä tekemättä, sitten on valmista.

Yöllä kehittelemme Webmestarimme Nikon kanssa kotisivuille uutta systeemiä. Elävää kuvaa täytyy saada kehiin. Perustamme Ktvision, mullistavan mediahelvetin, johon täytyy ruveta keräämään materiaalia. Tämä tarkoittaa sitä, että normaalien still-kuvien ottamisen lisäksi alan sählätä reissuilla myös videokameran kanssa. Ihan kuin tässä ei olisi muutenkin hommaa tarpeeksi. Mutta jopa kaltaiseni pappa innostuu ajatuksesta. Uutta, pientä kivaa kotisivuille. Katsotaan nyt, että miten pitkään se videokamera minulla säilyy. Pokkarikamerani olen hävittänyt jo moneen kertaan.

1.7. Kirjoitan aamulla Soitellen sotaan –biisin valmiiksi. Käyn hakkaamassa Siveniuksen kanssa tunnin verran sulkapalloa ja jatkan kirjoittamista. Puserran Pahanilmanlinnut ja “Suippohuulisarvikuonon orgasmin” kasaan. Suippohuulesta tulee Sarvet itää ja alkuperäinen Sarvet itää lentää kokonaisuudessaan roskiin. Siinä kun ei ole muuta hyvää kuin alkuriffi. Biisejä on nyt siis yhdeksäntoista.

Kaikki sanat on siis tehty! Se on täytetty. Nyt tekee mieli viinaa, vauhtia ja vittua! Vielä on kuitenkin maltettava, illalla on soittotreenit. Poljen Imatralle pyörällä (vajaat 40 km) ja pidämme noin viiden tunnin soittosessiot. Uudet biisit kulkevat kuin hirvi! Muutama niistä kulkee vielä kuin hirvi suolla, mutta kokonaisuudessaan on ihan saatanan hyvä meininki. Vielä pari treenikertaa ja olemme valmiita tekemään demon. Kalja alkaa maistua.

Jotain huonoakin. Soittaessamme Suippohuulta/Sarvet itää –biisiä tajuamme, että se vaatii paremman kertosäkeen. Lupaan toimittaa sellaisen ensi tilassa. Ja sitten on vielä se Isän kädestä –kertosäe...

Kalja maistuu niin hyvin, että pakkaamme pyörän Sinkkosen autoon ja takaisin kotiin tulen hänen kyydissään. Baariin tekisi mieli, mutta ei sinne ilkeä pyöräilyshortseissa ja hieltä haisevana mennä. Tytöt ei tykkää. Vedän kalsarikännit himassa. Tai pyöräilytrikookännit tässä tapauksessa.

2.7. laiskottelen ja luen sähköpostista, että Kesämies –pokkarista otetaan jo kolmas painos. Se myy siis aivan saatanasti. Alkaa ahdistaa. Olisi ollut kivaa, jos olisin itse tehnyt asian eteen jotain, mutta kun en ole. Ei promoa, ei haastatteluja. En ole kirjoittanut siihen edes mitään uutta tekstiä! Menee liian helpoksi. Siitä kertoo myös se, että vaikka en ole antanut yhtäkään haastattelua aiheesta, niin silti minusta ja “kirjasta” oli sivun pituinen juttu jossain iltapäivälehdessä juhannuksen jälkeen. Pikkusen ahdistavaa.

Iltapäivällä alkaa tapahtua. Teen Sarvet itää –biisiin uuden riffin, jota kaavailen kertosäkeeksi. Nyt se tuntuu niin miehekkäältä kuin biiisi vaatiikin. Yöllä soitan Kalevan miekan uuden version demoksi koneelle. En osannut selittää ja demonstroida biisiä jätkille treeneissä, joten pidän parempana tehdä siitä demon. Hyvä tulee, lauluja vajaa valmis. Samalla nautin neljä kaljaa ja kaksi lasia viskiä.

Huomenna olisi tarjolla jalkapalloilua Kassan baarin futisjoukkueen riveissä. Ei saatana jaksa. Sitä paitsi olen lupautunut lapsenhoitohommiin.

3.7. Tommy Tabermann on kuollut. Tänään ei tehdä töitä. Eikä urheilla. Yöllä tapailen kitaralla Isän kädestä –kertosäettä ja yritän tehdä sitä paremmaksi. En onnistu. Päätän, että se tehdään demoksi tuollaisenaan. Kyselen sitten jätkiltä, demon äänittäjä Aaltoselta ja lopulta Karmilalta, että onko biisissä mitään toivoa vai pitääkö se hylätä kokonaan.

5.7. laulan Kalevan miekan toisen version koneelle ja teen siihen hämmentävän intron. Toimii vitun hyvin. Tästä saattaa tulla todella kova biisi. Tekstikin tuntuu pirun hyvältä jo tässä vaiheessa. Käyn pyöräilemässä nelikymppisen ja loppupäivän ja yön vietän mökillä.

6.7. käyn hakkaamassa tunnin verran sulkapalloa. Miksaan Kalevan miekan ja siirrän sen iTunesiin. PERKELE, NYT ON VALMISTA! Tämän enempää en voi ennen demon tekoa tehdä, ellei treeneissä sitten tule biiseihin rankkoja muutoksia. Niinkin voi vielä käydä. Illalla juoksen 5 km, kulkee hyvin. Yöllä avaan kossun ja kirjoitan dvd:lle tulevan NO SORI! –tv:n käsiksen, jota Hyyrynen on aloittanut toukokuun alussa. Valmista on joskus kolmen jälkeen. Päätän nukkua muutaman tunnin ja katsoa tekstin sitten uudestaan läpi. Todella sekavaa materiaalia luvassa, sen voi jo tässä vaiheessa luvata. Hyyrysen ja Hynysen aivomyrsky ei ole ehkä ihan perheen pienimmille. Puhumattakaan siitä, kun Sinkkonen ja Hongisto lyövät vielä omat kauhansa keitokseen. Nahkaiset, kupan runtelemat lemmen kauhansa.

7.7. käyn NO SORI! –kässärin läpi ja korjailen sitä hieman. Laitan sen eteenpäin Medialouhoksen väelle. Saan postissa Killing Joken uuden ep:n, joka kuulostaa perkeleen primitiiviselle. Hyvälle. Kannessa lukee yllättävä tieto. Ep:n, kuten myös tulevan levyn kuulemma, on masteroinut henkilö nimeltä Mika Jussila! Meidän Mika, perkele!

Siivoan työhuoneen. Se on varma merkki siitä, että musaduunit siellä on nyt toistaiseksi tehty. Nyt keskitytään bänditoimintaan (lue: ryyppäämiseen). Ja ehkä siistissä työhuoneessa saan paremmin tehtyä tulevat kirjoitushommatkin. No, vitut. Se ei ole mitenkään oleellista minulle. Kirjoitan nykyisin vaikka seipään nokassa. Tai seiväs perseessä. Hm... se voisikin tuntua hyvälle.

Käyn salilla tekemässä vatsaa, selkää ja rintaa. Illan laiskottelen, jatkan työhuoneen siivousta, kuuntelen uutta Kumikamelia, jatkan eilisen kossun juontia ja kirjoitan tätä. Perkele, kohta on Ruisrock. Se kuvataan ja äänitetään. No, niin kuvattiin Himoksen keikkakin, mutta jostain syystä tämä jännittää paljon enemmän.

8.7. pidämme illalla dvd:n kuvauksia koskevan palaverin. Sinkkonen saapuu paikalle niin kovassa kännissä, että nukahtaa pöytään kesken lauseen. Jatkamme kuitenkin palaverin loppuun ja kymmenen hujakoilla Jarikin piristyy sen verran, että käymme katsomassa stand-upia minun lähibaarissani Old Cockissa. Olen jo ennen puoltayötä kotona kuitenkin. Aamulla pitäisi autoilla, siinä syy. Muutenhan olisin tietenkin vetänyt lärvit ja tanssinut pöydillä. Alasti.

9.7. tapaan kansitaiteilija Aki Scharinin keskustassa ja syötän ja juotan miehen. Otamme taksin alle, haemme humalaisen Sinkkosen ja ajamme treenikämpille illaksi. Treenit menee vähän sinne päin. Käymme läpi uusia biisejä sekä Sotakoira-levyn materiaalia. Tarjoan Sarvet itää –kertosäkeen uutta riffiä pojille. Hongisto muokkaa sitä hieman ja valmista tulee. Aki mesoaa mukana, heittää mikrofonin lopulta maahan ja katoaa pariksi tunniksi jonnekin. Jatkamme treenejä ja noukimme hänet kotiin lähtiessämme bussin kyytiin paikallisen huoltamon pihalta, jossa mies pyörii housut kintuissa ja muovipussillinen kaljaa kädessään puhuen kieliä, joita kukaan ei ymmärrä. Ei edes poliisi, joka on käynyt henkilökunnan pyynnöstä katsastamassa miehen kondiksen. Otamme ukon kyytiin, ennen kuin poliisi hoitaa asian.

Hongisto ajaa bussin Lappeenrannan satamaan. Vietämme yön siinä, sillä lähtö kohti Turkua on pirun aikaisin.

10.7. herään jossain siihen, että bussi liikkuu. On liikkunut jo hetken aikaa, sillä saavumme jo Turun keskustaan. Myös Karmila on napattu jostain kyytiin. Keikkaan on aikaa vielä kolmisen tuntia, mutta olo on erittäin epävakaa. Pakko korjata oluella, sillä olo ei menisi muuten kuin huonompaan suuntaan, sen vaistoaa alkoholin ammattilainen. Pidämme treenit bussissa. Siis minä, Hongisto, Aaltonen ja nuorempi Hynynen pidämme.

No, keikasta on varmaan kuulleet jo kaikki. Ammattilaiset näyttävät kyntensä ja jälki on klassikkoainesta. Sanat ovat ihan hakusessa, laulu epävireessä, mutta soitto kulkee kai suht hyvin ja ennen kaikkea: fiilis on katossa. Niin katossa, että viimeinen biisi vedetään ilman vaatteita. Tai pari viimeistä biisiä oikeastaan. Muutenkin on pakka hieman sekaisin. Sumppi on monitoreissa ja Nykäsen Jukka miksaa, sillä vakiomiehet ovat kuka missäkin. Ja lava ja sen ympäristö on täynnä kameramiehiä, koska tästä pitäisi saada jotain irti tulevalle dvd:lle. Katsotaan nyt. Ainakin luvassa on taattua NO SORI! –materiaalia, jos ei muuta.

Meillä on oma kokki matkassa jälleen. Tumppi tekee keikan jälkeen herkkuruuat, joita tarjoamme auliisti vieraillekin. Myös muutamat drinkit kumotaan. Loppuilta onkin alkoholinkäytön kiistatonta historiaa! Jossain vaiheessa havahdun PMMP:n keikan eturivistä alasti. Don Huonot käyn katsomassa sentään vaatteet päällä.

Samassa rännissä menee sunnuntaikin. Alkuviikko meneekin sitten täristessä. Veden nauttiminen on unohtunut ja molemmat jalat ovatkin tästä syystä viinakramppien runtelemat. Kulkeminen menee ihan katkokävelyosastolle. Hienoa, olen vahvasti matkalla kohti muumimaailmaa! Saatana, kun hävettää.

14.7. hyppään autoon, otan Sinkkosen kyytiin ja ajamme Hongistolle. Sieltä matka jatkuu pakettiautolla Kuopioon ja Henry´s Pubiin. Sotakoira on päästetty vapaaksi taas. Tai voiko sitä nyt vapaudeksi kutsua. Jokaisella on fiilis, että yleisölle soittaminen ei kiinnosta meistä nyt ketään. Huvittaisi vain keskittyä kunnolla uuteen materiaaliin ihan omassa porukassa.

Henkan keikka menee kuitenkin hyvissä tunnelmissa. Saamme soiton riemun päästä kiinni, kun roudaamme ja kasaamme itse kamamme ensimmäistä kertaa sitten viime kerran, joka oli... ööö, en muista. Tunnelman parantumiseen vaikuttaa myös se, että Koljosen Tiekiistan Kalle tulee lavalle auttamaan meitä Kuolla elävänä –biisin kanssa. Myös ystävämme alkoholi on vahvasti vaikuttamassa illan viihtyvyyteen. Tämän illan juomat ovat kossu ja sorbus. Juomat saavat minut puhumaan kieliä. Sovin erään tutun kanssa, että juoksen puolimaratonin syyskuussa.

Sinkkonen on kääntynyt uskoon. Hän on lupautunut ajamaan auton takaisin Tikkalaan heti keikan ja roudauksen jälkeen. Näin tapahtuukin. Minä mökötän päätöksen johdosta, tietenkin. Jää Kuopion naiset naurattamatta.

Mökötys johtaa lopulta yllättävään käänteeseen: heräänkin torstaina Joensuusta! Äänet käskivät minun tehdä niin. Äänet pakottavat minut myös juomaan kaljaa heti aamusta.

Joskus illan suussa saan Ellilltä ja Hirvosen Kimmolta kyydin Tikkalaan. Kasaamme kamat, teemme nopean checkin ja olemme valmiita. Sotakoira soittaa tänään ensimmäisenä, joten pääsemme vetämään lähes heti äänenpaineentarkastuksen jälkeen. Sorbuksella tunnelmaan ja kohti uusia katkokävelyseikkailuja!

Sotakoira vetää mukavan, ja parhaimmillaan jopa hyvän keikan. Sen huipentaa Kuolla elävänä, jonka laulaa Kuosmasen Kimmo ja kitarassa on itse Otra! Jumalauta, että kuulostaa hienolta!

Loppuilta on jälleen alkoholinkäytön historiaa. Juomme pullokaupalla sorbusta ja katsomme hyviä bändejä Kassan baarin uumenissa. Teemme natsitervehdyksiä lavalla ja takapihalla toisillemme ja yleisölle. Suunnittelemme uutta holokaustia. Sanalla sanoen: vietämme yhteistä aatuaikaa!

Joskus yöllä saan tarpeekseni. Pakenen paikalta, sillä olen varma, että muuten menisi aamuun asti ja kotiinlähtö ei huomenna onnistuisi. Huomiseksi on varattu muuta hommaa. Ja mielessä väijyy myös tosiasia, että pian täytyy aloittaa treenaaminen sitä saatanan puolimaratonia varten. Perkele, kaikkea sitä tuleekin kännipäissään luvattua.

Pakenen siis Hirvosen Kimmon kanssa yöllä Joensuuhun. Olen takaisin Tikkalassa perjantaina joskus puolenpäivän jälkeen. Starttaan autoni klo 14 ja lähden ajelemaan Hongiston pihalta kotiin päin. Näky pihalla on lohduton. Kuistilla istuu neljä miestä pelkät pyyhkeet ympärillään. He tekevät natsitervehdyksiä ja taustalla soi kovalla volumella cd-levyltä Hitlerin ja Göbbelsin puheita.

Viimeiset äänet jonka kuulen jättäessäni näyn taakseni ovat kovaääniset sieg heil –huudot sekä lugerin laukaukset. Katson taustapeiliin ja näen että Hongiston pihalla palaa risti.

Aika velikultia.

- Herra Barbarossa, Lappeenrannassa 21.7.2010