Tilaa Valtatie 666 ennakkoon
KTvisio - kanava nörteille!
OSTA! OSTA! OSTA!
IMATRA, BULLS 28.3.2002
Saatana, tänään tulee ruumiita! Se oli ensimmäinen ajatus kun näemme rakkaan naapurikaupunkimme keikkapaikan ensimmäisen kerran. Baari on pieni. Aivan liian pieni meille. Tai kyllä me sinne mahdutaan. Yleisö ei. Baarissa on myös isompi puoli, jossa olisi aivan loistava vetää, mutta sitä ei tietenkään saa käyttää. Imatralla on omat lakinsa, joita on aivan turha yrittääkään ymmärtää. Imatra on Suomen Texas. Se on punaniskojen asuttama alue keskellä erämaata.

Soundcheckissä tekniikan pojat huomaavat, että toisesta PA- kaapista on alapää paskana. Se tarkoittaa sitä, että bassoa kuullaan tänään vain toisesta kaiuttimesta. Sinkkonen ehdottaa, että paras olisi, ettei sitä kuulisi enää koskaan yhtään mistään. Hän yrittää loukata herkän bassotaiteilijamme tunteita. Turhaan. Hongisto vain nauraa räkäisesti.

Sinkkosen puhelin soi jatkuvasti. Keskustelut ovat tämänkaltaisia:

- No, täällä on Jorma (nimi milloin mikäkin), terve! Mitäs kuuluu?
- No, eihän tässä mitään. Oon täällä Imatralla, meillä on keikka täällä tänään.
- Ai jaa, kyllähän mie taisin siitä kuullakin. Öö, teetkö vielä tatuointeja?
- Joo, teen mie.
- Mie oon miettinyt sellaista ruusua olkapäähän ja viiksiä ylähuuleen. Paljonkohan maksais?
- No, se vähän riippuu. Soitteletko vaikka ensi viikolla niin katsellaan sitten tarkemmin?
- No, joo. Ööö, voisitko laittaa muuten nimen vieraslistaan?
- Laitetaan.
- Niin, tai jos voisit laittaa vaikka Jorma + 100 kun mie toisin pari kaveriakin mukaan.
- No, laitetaan.

Kun tämänkaltaisia puheluita on tullut noin kymmenen, Sinkkonen toteaa heti puhelun alkuvaiheessa, että nimi laitetaan listaan, älä huolehdi. Sinkkosen hermot on riekaleina. Ihmisparka.

Vieraslistasta tulee siis pitkä. Ei kuitenkaan niin pitkä kuin Lappeenrannassa tai Tavastialla. Kotikaupungissa nimiä oli vähän yli 70, Tavastialla taas lähemmäs sata. Vittu, että on kivaa kun on ystäviä! Käymme Buttenhoffissa ennen keikkaa juttelemassa Inan kanssa ja aistimassa tunnelmaa. On nimittäin siisti ravintola. Ja helvetin hyvää ruokaakin sieltä saa, sen Hynynen tietää aikaisemmista kokemuksista. Käykää siellä jos joskus Imatralle eksytte.

Matkalla keikkapaikalle näemme ensimmäisen tappelun. Paikalliset nuoret, urospuoleiset alkuasukkaat mittelevät voimiaan. He ovat pukeutuneet heimonsa ikivanhoihin asusteisiin, toppatakkeihin ja huonosti istuviin farkkuihin. Naaraat seuraavat sivusta tyytyväisinä ja kiinnostuneina. He nuuhkivat ilmaa. Mitkä miehiset tuoksut! Uroot retuuttavat toisiaan reveleistä ja päästelevät miehisiä korahduksia. Emme jää seuraamaan toimintaa vaan menemme sisään.

Takahuoneessa odottaa, yllätys yllätys, ikuinen ystävämme Jaloviina. Se ei nalkuta eikä paasaa, se kuuntelee hiljaa ja ottaa huomioon miehen tunteet. Hynynen avaa sen hellin ottein ja antaa tuon suloisen elämän nektarin valua suuhunsa. Ah, ihana maku leviää ympäri koko suun ja lämmin tunne valtaa vatsan ja rinnanseudun. Ihana tuntea sinut, rakas Jaloviina.

Pari huikkaa ennen keikkaa riittää. Muuten menee överiksi. Katselemme ikkunasta kuinka ulkopuolelle on muodostunut aivan helvetinmoiset jonot. Jengiä tulee sisälle aivan vitusti. Paikka on tukossa ja viimeisiltä ei kuulemma voi ottaa enää koko lipun hintaa, koska ei voida taata sitä, että he näkisivät jotain. Kuulevat kyllä, sen voimme taata. Vaellamme yleisön läpi lavalle. Helvetillinen urakka, tungos on aivan käsittämätön. Lava on niin pieni, ettei Hynynen mahdu liikuttamaan kuin vasempaa jalkaansa. Liikerata kulkee säröpolkimen ja etumonitorin välillä. Mutta, voi helvetti, kun tulee kuuma silti. Valot ovat nyt niin lähellä, että setin loppuvaiheessa alkaa olla aivan käsittämätön hiki. Happi alkaa loppua ja kovan kuumuuden takia Hynyseltä meinaa lähteä taju, oikeasti. Silmissä näkyy tähtiä.

Mutta keikka kulkee. Yhtä ilotulitusta alusta loppuun. No, Meren mutaa menee Hynysen osalta päin helvettiä, mutta muuten erittäin hyvä veto. Takahuoneessa ihmetellään sitä, että olemme yhä hengissä. Vaatteet ovat aivan märkiä. Henki ei kulje. Ukot puuskuttavat ja katsovat lattiaan. Virtanen käy sanomassa, ettei meidän kannata tulla alas pakkaamaan soittokamoja. Siellä on niin paljon porukkaa vielä baarissa, että meidät revittäisiin riekaleiksi. Emme mene, keskitymme vain nauttimaan alkoholituotteita. Sehän sopii meille. Hynynen saa tekstiviestin Jyväskylästä, että huominen Lutakon keikka on myyty loppuun jo etukäteen. Lämmittää mieltä.

Yöksi kotiin.

Niin, ja tällä reissulla miksaaja Virtanen saa uuden lempinimen: Wizard-Virtanen.

JYVÄSKYLÄ, LUTAKKO 29.3.2002
Pitkäperjantai. Ja pitkä siitä tuleekin. Hynynen on ilmoittanut Jyväskylän päähän, että olemme paikalla 17.02. Olemme hieman etuajassa, kurvaamme Lutakon pihaan 16.58. Pahoittelemme muutaman minuutin epätarkkuutta Saastamoiselle, joka odottaa meitä kädet puuskassa. Hän on nimittäin ajanut jo yöllä kotiinsa Lappeenrannasta heitettyään meidät sinne ensin. Ville toimii nyt kuskina.

Soundcheck venähtää hieman, Virtanen ja Saastamoinen säätävät niin helvetisti. Mitä? Sitä eivät artistit saa koskaan tietää. Soitamme kappaleen nimeltä "Sitähä se on ollu". Sekään ei luultavasti tule Kotiteollisuuden seuraavalle levylle. Ruoka on hyvää, taas. Täällä se on aina. Hynynen saa pari kappaletta Lutakon huppareita palkaksi viime joulukuisesta Viikatteen keikalla esiintymisestä. Hän on mielissään. Vaatekappaleet, toisin kuin esimerkiksi musiikkikappaleet, ovat oivia kehon lämmikkeitä.

Käymme Bar 68:ssa juomassa saunakaljat. Seuraamme liittyy yllättäen Hannu Korhonen, tuo verraton keikkamyyjämme. Puhumme tulevasta kesästä. Vaikuttaa siltä, että kiirettä riittää taas. Se on hyvä. Kusinen kehikko odottaa meitä Bar 68:n pihassa. Menemme sinne ja purkaudumme väkivaltaisesti sen uumeniin. Hynystä harmittaa, että kamera jäi Lutakon takahuoneeseen. Kusinen kehikko jäi näin taas ikuistamatta. Ehkä näin on tarkoitus, Hynynen ei tiedä.

Olemme laittaneet vähäisten tuttujen takia omat nimemme vieraslistaan ja jonotamme kiltisti Lutakon portaissa kunnes pääsemme lipunmyyntipisteeseen. Se tuntuu herättävän kevyttä hilpeyttä yleisön edustajissa. On se vaan hieno tunne sanoa, että "Hynysen nimen pitäisi olla siellä listassa". Vastaanotto on tyly. Lipunmyynnissä väitetään, ettei ole ja narikkajätkätkin käskevät laittamaan takkia narikkaan. Emme maksa lippuja, emmekä laita takkeja narikkaan, olemme koviksia.

Thumbnail imageLutakon takahuoneessa odottaa, yllätys yllätys, Jaloviina, tuo uskollisin ja rakkain ystävämme. Hellin ja hyväilevin liikkein Hynynen hyväilee sen kaulaa ja alaosaa. Hän nuuhkii sen pintaa, antaen samalla helliä suudelmia sen viileälle, lasiselle iholle. Lopulta hän tarttuu siihen rajuin ottein ja rykäisee sitä räjähtävän nopeasti kyynärpäällä pohjaan. Nikamat rusahtavat. Tämän jälkeen Hynynen tarttuu korkkiin ja pusertaa sen väkivaltaisesti auki. Yhteinen alkoholi-iloittelu on valmis alkamaan. Jumalauta, mikä meteli ennen keikkaa. Yleisö huutaa niin perkeleesti. Sitä on kiva kuunnella takahuoneessa alkunauhan soidessa. Se lisää jännitystä juuri sopivaan pisteeseen. Sellaiseen, että vähän tärisyttää ja sydän tuntuu hakkaavan hieman ylikierroksilla. Se on helvetin hieno tunne.

Pahimmillaan tuo sama tunne on sellainen, että kohta valahtaa löysä lahkeeseen.

Thumbnail imageKeikka kulkee taas. Varmaa työskentelyä, jossa on vahva tunne mukana. Erittäin mukavaa. Niin mukavaa, että Hynynen jopa kiittelee yleisöä läsnäolosta. Sitä ei tapahdu usein. Eikä siitä tule tapaa. Meidät taputetaan lavalle kaksi kertaa ja nyt soitetaankin kunnon encoret. Yhteensä 6 biisiä tulee ylimääräistä. Se on paljon se. Setti kestää noin puolitoista tuntia, joka on meille aivan ehdoton maksimi. Eihän sellaista mesoamista jaksa kukaan oikeasti niin pitkään kuunnella, saatikka soittaa. Menee ihan Bruce Springsteeniksi, saatana!

Thumbnail imageHynynen tapaa sukulaisia keikan jälkeen. Kuutin Jussi, Hynysen serkkupoika, tulee moikkaamaan takahuoneeseen. Maistelemme keskiolutta ja Jaloviinaa ja jauhamme paskaa. Muita sukulaisia ei Kotiteollisuuden keikoilla ole näkynytkään (jos pienempää Hynystä ei oteta lukuun). Häpeävät sukunsa uljasta edustajaa, se on varma. Ajamme taas yöllä kotiin. Ville ajaa, me juomme viinaa ja katselemme taas niitä 80- luvun hevivideoita. Vittu, ette voi arvata miten hyvältä näyttää ja kuulostaa kun puolen tunnin silkan paskan jälkeen ruutuun tärähtää Motörheadin Killed by death. Lemmy on HÄRKÄ!

Hynynen sammuu jossain Savitaipaleen kohdilla.

PORVOO, NEVADA 5.4.2002
Mennään sitten keikalle huitsin nevadaan. Tämä itsestään selvä kommentti tulee jonkun suusta jo heti alkumatkasta. Autokuski/monitorimiksaaja Saastamoinen ostaa uudet roudaushanskat. Niiden villi kuvio saa aikaan sen, että keksimme miehelle uuden lempinimen: Lizard-Saastamoinen.

Thumbnail imageNevada on kunnon punaniskamesta. Baari on sisustettu cowboy-tyylisesti. Uumoilemme pahaa. Tällaisissa paikoissa luulisi yleensä käyvän vain Guitar Slingers- tyyppisiä bändejä. Tietävätköhän omistajat mitä ovat tilanneet? Arvaamme lähes oikein. Takahuone on täynnä Turos Hevi G:n julisteita. Löytyy sieltä onneksi Zen Cafenkin juliste. Putrolle on piirretty Hitler-viikset. Naurattaa aivan helvetisti, ne nimittäin pukevat miestä. Kokeilkaapa joskus, mies näyttää aivan Hitlerille.

Sovimme hotellille treffit Salmisen Maran (tuottanut mm Pronssista pokaalia, Zen Cafeta, Pohjannaulaa ja Kumikamelia) kanssa. Rupattelemme niitä näitä ja katselemme TV:tä. Nautimme hieman punaviiniä. Leppoisa meininki, ihan kuin kotona. Keikka lähtee hyvin ja pysyy hyvänä. Ei juurikaan kommentoitavaa, normaali erittäin hyvä suoritus. Yleisöäkin on mukavasti ja tuntuvat tykkäävän. Innostuneisuutta havaittavissa siis niin bändin kuin yleisönkin taholta. Hyvän keikan merkki. Intoa riittää myös keikan jälkeen. Hynynen ja Hongisto vetävät ns. naamat hotellilla. Älykästä toimintaa. Ja, ah, niin mielikuvitusrikasta.

Olemme neroja.

HELSINKI, NOSTURI 6.4.2002
Aamulla vointi on hyvä. Roudaamme ripeästi ja suuntaamme kohti Helsinkiä, tuota ihmisyyden ongelmajätelaitosta. Matkalla tapahtuu kuitenkin jotain. Hynysen olo alkaa heikentyä. Alkaa helvetinmoinen valitus ja hikoilu.
- Hynynen, tuota kutsutaan krapulaksi, toteaa joku.

On oikeassa. Ja Hongistokin tuntuu kärsivän samasta vaivasta. Nosturin pihalla törmäämme Don Huonoihin, jotka purkavat autoaan. Hynystä ujostuttaa, eikä hän uskalla mennä pihalle moikkaamaan miehiä. Vittuako sitä, kun ei ole mitään asiaakaan. Soundcheck menee todella löysissä tunnelmissa. Muutamme settiä hieman erilaiseksi kuin Tavastialla. Siitähän ei ole aikaa kuin pari viikkoa. Ehkä hieman liian lähekkäin nämä kaksi Helsingin keikkaa. Riittääköhän yleisöä? Ja ketä jaksaa kiinnostaa?

Teemme pari haastattelua hevihelvetti Cornerissa. Toisen haastattelun loputtua Hynynen pyytää anteeksi ja poistuu vessaan oksentamaan. Kello on kymmenen illalla. Keikkaan aikaa pari tuntia. Näyttää aika vitun pahalta. Mokoma lämmittelee ja heittää ilmeisen hyvän shown. Tosin Hynynen ei sitä taaskaan näe. Jännittää ja on paha olo. Jengiä valuu paikalle varsin mukavasti, mutta sekään ei saa Hynysen oloa paranemaan.

Thumbnail imageThumbnail imageThumbnail imageThumbnail imageThumbnail imageThumbnail image

Keikka lähtee kyllä hyvin käyntiin, mutta meininki hyytyy kuin seinään parin eka biisin jälkeen. Tilanne saadaan haltuun vasta encoren aikana, mutta se on myöhäistä. Vituttaa armottomasti. Aina ei voi onnistua. Me emme ainakaan. Poistumme maamme myyneinä takaisin Karjalaan häpeämään...

LAHTI, TORVI 11.4.2002
Wizard-Virtanen aloittaa vittuilun ennen kuin matka on edes kerennyt alkaa.
- Vieläkö on krapula? Toivottavasti ei, se Nosturin veto oli säälittävää katseltavaa.

Thumbnail imageSiitä on toivuttu, bändi on valmis uusiin seikkailuihin. Hynynen tykkää Torvesta jostain syystä aivan helvetisti. Pienihän se on, mutta tunnelma on loistava. Mutta tämän hän on tainnut mainita jo aikaisemminkin. Herra Tossavainen soittaa Sinkkosen rumpuja soundcheckissä, koska taiteilija ei kerkeä kuin vasta illalla paikalle. Ongelmia ei ilmene. Paitsi takahuonetilan kanssa, jonka Lizard-Saastamoinen monitorimiksereineen on vallannut täysin. Taiteilijat eivät tahdo sinne enää mahtua. No, ehkä päällekäin.

Viikatteen edustajia tulee jälleen paikalle. Menemme Hongiston kanssa poikien kanssa saunomaan. Tarjoavat makkaraa, muttei sitä uskalla ennen keikkaa syödä. Eikä Hynynen syö sitä muutenkaan. Jalokahvi tosin maistuu sitten sitäkin paremmin. Ja Leijona. Ja pari saunakaljaa. Mutta vain kohtuudella. Tapaamme Salosen Karin, joka on lupautunut tekemään seuraavaa videota. Käymme nopean keskustelun keikkabussissa ja pääsemme yhteisymmärrykseen. Video tehdään. Milloin, se on taas eri juttu.

Thumbnail imageLyömäsoitintaiteilija Sinkkonen saapuu viimein paikalle ja kertoo pokkana, ettei hänellä ole kuin yksi pari kapuloita paikalla. Iskee lievä paniikki, sehän ei todellakaan riitä. Hongisto suorittaa pari mystistä puhelua ja joku paikallinen hevari (jonka nimeä tai bändiä Hynynen ei enää muista) tuo ystävällisesti muutaman parin. Ammattimiehet liikenteessä jälleen!

Mutta keikka toimii kuin Sotkan mainokset! Kulkee helvetin hyvin. Ja mikä parasta: tulee helvetillinen hiki. Hiki homma, hyvä homma. Porukkaa on niin perkeleesti, ei meinaa sekaan mahtua. Lavakin on pieni, ei siinä juurikaan tanssikoreografioita tehdä. Ja me kun Hongiston kanssa ollaan niitä niin paljon treenattu. Harmi. Ette nähneet niitä vieläkään.

Thumbnail imageYöllä tulee kiire johonkin baariin, jota Viikatteen miehet meille suosittelevat. Niin kiire, että Hynynen nyrjäyttää nilkkansa juuri baarin ovella. Siinä on ovimiehelle vakuuttelemista, ettei mies ole vielä kerennyt edes humaltua, muuten vain kulkee kavereittensa talutettavana. Sisällä baarissa kaatuilevat sitten paukut (ei tosin Hynysen toimesta) ja lätisee herrojen Riiali ja Tossavainen lätyt, miehet kun innostuvat pitämään turpaanlyöntikisoja pöydän äärellä.

Myöhemmin matkustajakoti Patrian aulassa Hynynen joutuu pyörittelemään herra Tossavaista korvasta saadakseen tämän tottelemaan käsitteitä kuri ja järjestys. Hän onnistuu. Tosin koko matkustajakoti herää tähän kurinpalautukseen.

KUOPIO, TÄHTI 12.4.2002
Aamuroudaus tapahtuu hilpeissä tunnelmissa. Tavara liikkuu kyllä, mutta verkkaisesti. Limppari maistuu. Hynynen saa hyvän syyn luistaa roudauksesta kun Ylppö soittaa. Vaihdamme kokemuksia hyvän tovin. Auto on jo täynnä kun lopetamme keskustelun.

Thumbnail imageRumban toimittaja soittaa myös ja jututtaa Hynystä aiheesta Pohjannaula. Hynysellä on hyvin vähän sanottavaa, ei ole tullut tuotantoon tutustuttua. Muuta sanottavaa löytyy kyllä, Hynynen kun on aika tohkeissaan siitä, että Kotiteollisuuden suoritus Sielun veljet- tribuutilla on haukuttu, vaikkei bändi ole koko levyllä. Onhan se tietysti tavallaan aika imartelevaa, että arvostelija miettii meitä tehdessään aivan muista bändeistä arvostelua, mutta... Oikeesti, eihän tässä ole mitään järkeä, saatana. Tuntuu siltä, että nyt on jossain päätetty, että laitetaan niiden urpojen hölmöily nyt kuriin. Haukutaan niitä niin kauan, että alkavat käyttäytyä kunnolla. Rockbändien kun nykyisiin kuuluu käyttäytyä medioissa älykkäästi ja asiallisesti, muuten sitä ei voi ottaa vakavasti. Toimittajia kuuluu syöttää ja juottaa levynjulkaisun yhteydessä ja mieluusti sitä voisi kaveerata muutenkin. Sitten kyllä bändi hyväksytään. Hyvä. Hyvällä pohjalla.

Vittu, Sex Pistolsia kehiin!

No, kyllähän Hynynenkin tuntee muutamia toimittajia ja on jopa heidän ystäviään. Mikä hän loppujen lopuksi on tätä asiaa kritisoimaan? Palataan asiaan. Valomies Koho esittelee uutta videotaan, joka on täynnä 80-luvun lastenohjelmia. Homma lähtee käyntiin niin loistavalla juonnolla, että päätämme tehdä siitä vaihtoehtoisen alkunauhan pienimpiin keikkapaikkoihin. Eilinen keikka Torvessa jouduttiin vetämään ilman normaalia alkunauhaa, se olisi ollut vähän liian mahtipontinen sinne. Korni.

Kuopiossa hoidetaan soundcheckin ja syömisen ohella parit haastattelut ennen keikkaa. Lepponen meininki. Ja soundcheckissäkään ei tarvinnut soittaa kuin yksi biisi. Nyt pääsi taiteilijat vähän liian helpolla. Wizard-Virtanen taisi tehdä hypnoottisen eleen. Todellisuudessa mies sääli baarissa olleita tyttöjä, joilta olisi varmaan mennyt kahvi väärään kurkkuun meidän rynkytyksessä. Wizard- Virtasesta löytyi siis aivan uusi puoli: ihminen.

Timo Virtanen, tyttöjen ystävä.

Keikka lähtee uudella alkunauhalla. Se on helvetin hauska. Ei meinaa taiteilijoidenkaan pokeri pitää lavalle noustessa. Itse asiassa koko setti tulee vedettyä helvetin hyväntuulisissa fiiliksissä. Naurattaa savon immeisten kaatuilu. Erittäin hauska ja hyvä keikka. Ja energinen. Tähti on niin helvetin pieni paikka, että siellä saa väkisinkin hyvän kontaktin yleisöön. Vähän niin kuin eilen Torvessakin. Ainoan ongelman aiheuttaa baarin takaosassa oleva valkokangas, josta myös näkee meidän keikan. Sitä kun tulee itsekin tuijoteltua. Hynynen joutuu taas tekemään raakean havainnon: olemme aika vitun ruman näköisiä jätkiä.

Joku toimittajanplanttu marisee keikan jälkeen, että meillä on sama setti kuin Jyväskylässä. Voi pitää paikkaansa. Mutta ei kai me ihmeisiin pystytä. Jos kerran löydetään hyvä paketti, niin sitä on aika helvetin vaikea ruveta muuttamaan kesken kiertueen. Toki muutoksia tehdään, mutta älkää nyt sentään vaatiko, että joka keikan setin täytyisi olla erilainen. Ja jos rupeaa tympimään, niin älkää saatanassa tulko katsomaan joka keikkaa. Joka toinen riittää.

Eipä tämän kummempia tällä kertaa. Loppuyö menee taas kaatuilun merkeissä. Ei mitään uutta länsirintamalta.

EVIJÄRVEN NUORISOSEURANTALO 13.4. 2002
Kaarramme pihaan iltapäivällä puoli viiden aikoihin. Hidasta roudailua ja kamojen kasailua. Välillä käymme pihalla ihailemassa keskellä järveä huilailevia joutsenia. Siisti näky. Mietimme, että niistä saisi varmaan mukavia töppösiä. Tai hattuja.

Herra Tossavainen harkitsee joutsenten kivitystä, mutta Hynynen uhkaa häntä uusilla kurinpitomenetelmillä jos näin kävisi. Tossavainen ei uskalla mennä, korva punottaa vieläkin Lahden jäljiltä. Mies on lähtenyt matkaamme ihan hengailutarkoituksessa, mutta joutuukin aika ajoin silmittömän väkivallan kohteeksi. Näin Kotiteollisuus kohtelee vieraitaan.

Soundcheckkiä tehtäessä lavan sivulle hinautuu nuori, finniposkinen, kiiluvasilmäinen poika, joka vinkkailee Hynyselle. Hynynen menee hyvää hyvyyttään kuuntelemaan, mitä pojalla on sanottavaa. Ja onhan sitä:
- Te ootta ihan perseestä.
Hyvin sanottu. Hynynen purskahtaa nauruun.

Saastamoinen puhuu bussillemme, lavalle ja paitamyyntipisteeseen vartioinnin keikkaa edeltäväksi ajaksi. Edellisellä kerralla, kun Lizard-Saastamoinen oli ollut täällä TikTakin kanssa (kyllä, tämä on totta), paikalliset hurjat olivat kusseet tankkiin ja työntäneet sinne tyhjiä pulloja ja muuta rojua. Auto ei ollut inahtanutkaan keikan jälkeen. Hyvä meno!

Katselemme ennen keikkaa toimintaa pihalla. On aivan kuin seuraisimme alkuasukkaiden heimorituaaleja. Autot kiertävät ympyrää, jätkät roikkuvat toistensa reveleissä ja todistavat naaraille miehisyyttään korahtelemalla koko äänenmurroksensa voimalla. Helvetin hauskaa katsella. Tulee mieleen erään bändin viimeisin video aika vahvasti.

Hymy hyytyy kuitenkin ennen keikkaa. Wizard-Virtanen tulee takahuoneeseen ja ilmoittaa:
- Sie sitten, Hynynen, soitatkin tänään yhdellä vahvistimella. Lavalta on pöllitty jakaja ja Bossin viritysmittari.
Hynystä meinaa hieman vituttaa, mutta ei auta. Keikka on heitettävä. Onhan toinen vahvistin sentään käytössä. Kiitos, teinihirviö, ettet sentään Big Muffia vienyt. Sillehän olisit voinut jopa oikeasti keksiä jotain käyttöä.

No, muista tämä ensi kerralla. Pölli se, se on oikeesti arvokas ja hyvä efekti.

Keikka lähtee käyntiin normaalisti ja kulkee täysin suunnitelman mukaan. Hynynen vittuilee välillä teineille varkaudesta ja siitä, että miten näillä on tapana kiertää koko ajan miksauspöydän ympäri välittämättä bändin toiminnasta. Hullut tykkäävät pyörivästä liikkeestä. Tosin, tuollaistahan se oli meidänkin nuoruudessamme vuonna viiksi ja takatukka. Mentiin Monarin diskoon kiertämään salissa ympyrää kovaäänisen nuorisomusiikin soidessa. Ja vielä maksettiinkin siitä. Välillä jäätiin naurattamaan tyttöjä, ja jos oikein hyvin kävi, niin saattoipa sitä päästä suuteloonkin. Tosin Hynysen naamalla se vaati erittäin hyvää tuuria. Tai sitten sokean tytön.

Hyvä keikka, tunnelma tosin on omituinen. Eipä ole aikaisemmin tullut tällaisissa paikoissa soitettua. Pitänee aloittaa totuttelu. Näitä voi tulla vielä. Ja tulee. Kotimatka on pitkä. Katsellaan suomalaisia hevivideoita (yllätys), juodaan jaloviinaa ja kaljaa ja sammutaan. Helvetin mielikuvitusrikasta toimintaa jälleen. Herää kysymys: kummat loppujen lopuksi suuntaavat energiansa paremmin, Evijärven teinit vai me, jotka ajamme satoja kilometrejä sen takia, että meiltä varastettaisiin kamat ja että voisimme sammua lopulta linja-auton kylmille, likaisille penkeille?

Olisikohan tätä syytä miettiä, Hynynen?

TAMPERE, PAKKAHUONE 19.4.2002
Hynynen tulee paikalle Wizard-Virtasen kyydissä Helsingistä, jossa on käynyt antamassa pari fiksua lausuntoa. Tällä kertaa lähes selvin päin. Osaa se Hynynenkin käyttäytyä asiallisesti. Edellisenä iltana on tullut käytettyä aikaa katselemalla Alice in Chainsin DVD:tä eräässä yksityisasunnossa. Muutaman päivän päästä Hynynen saisi kuulla, että kyseisen bändin laulaja on heittänyt lusikan nurkkaan. Mystistä. Miksi sitä juuri nyt tuli diggailtua pitkän tauon jälkeen?

Pojat odottelevat Tulliklubin pihalla. Bussin kytkin on reistaillut matkalla ja pitää helvetillistä meteliä nytkin kun autoa peruutellaan. Nyt se siis alkaa. Ne legendaariset tarinat keikkabussien leviämisistä. Reissuromantiikkaa parhaimmillaan. Hynynen käy kättelemässä Charonin ja Lambsin poikia. Yhteisiä kiinnostuksen kohteita löydetään välittömästi. Musiikkiko? No, ei todellakaan. Kyseessä on alkoholi, tuo iltojemme ilo. Tuo tuulahdus paremmasta maailmasta, jostain kaukaa, jossa asiat tuntuvat luistavan ja elämä on yhtä nautintoa ja hekumaa, hurmiota vailla rajoja.

Evijärvellä kadonneet polkimet on vaihettu uusiin ja aivan uusikin efekti on nyt mukana toiminnassa. Hynynen haki Karmilalta jo lähes legendaksi muodostuneen efektin, joka tottelee tästä lähtien nimeä Kuolema. Soundcheckissä sitä kokeillaan ja hyväksi todetaan. Taivaalliseksi suorastaan. Tai helvetilliseksi oikeastaan. Makailemme hotellilla ennen keikkaa ja Sinkkonen vastailee jälleen puhelimeen aktiivisesti. Puolitutut ja tutut muuten vaan soittelevat ja vaativat kovaan ääneen nimiä listaan. Sinkkonen ei lupaa, lista on jätetty aikaa sitten ovelle. Tuttu kaveri salatusta lapsuudesta, Räsäsen Pekka, soittelee myös Sinkkoselle ja vaatii Hynyselle aikoinaan antamaansa Mustanaamio-patsasta takaisin. Hynynen kieltäytyy ehdottomasti.

Lambs ja Charon saunottavat yleisön lämpimiksi. Lämpimänä käyvätkin. Kun alkunauha räjähtää käyntiin räjähtää myös yleisö. Tuntuu hyvälle, lämpöiselle. Eikä se johdu viinasta, sitä ei nyt nautittu ennen keikkaa kuin pari hassua ryyppyä. Keikka kulkee. Efekti Kuolema aiheuttaa tosin pieniä ongelmia. Se on niin helvetin hurja särö, että laulusävelestä on välillä vaikeuksia saada kiinni. Mutta siinähän ei Hynysen kohdalla ole mitään uutta. Ainahan se on sellaista hakemista. Kotiteollisuus esittää: hauska musiikki-iloittelu "Arvomme seuraavan sävelen". Voisi toimia TV:n lauantai-illassa Bumtsibumin tilalla.

Teemme Popedat ja aloitamme hyvästä keikasta tulleet encoret juomalla lavalla lahjaksi saatua Jaloviinaa. Jaloviinanainen iski nimittäin jälleen. Nyt paketin mukana oli jopa kukkanenkin. Hellyyttävää. Naureskelemme keikan jälkeen,että meininkihän on nykyisin kuin jonkin teatteriesityksen ensi-illassa. Lavalle lentelee kukkia.

Doriksen kautta hotellille sammumaan. Aamulla Hynysen saapuessa aamiaiselle käy keittiötäti vihjaisemassa, että "syö poika tuosta hyvää puuroa niin vahvistut". Hynynenhän syö. Kaksi lautasellista. Muut nukkuvat vielä, aurinko paistaa sälekaihtimien lomasta.

Vointi on hyvä ja tyytyväinen.