Tilaa Valtatie 666 ennakkoon
KTvisio - kanava nörteille!
KOTITEOLLISUUS: UKONHAUTA

Kotiteollisuuden Sotakoira cover-levyn julkaisusta on kulunut niinkin kauan kuin puoli vuotta. Nyt bändi iskee omalla materiaalilla, jota on valmisteltu jo syksystä 2007. Pitkästä työstöajasta huolimatta Karjalan miehet toteavat ylpeinä: itärintamalta ei mitään uutta!

Ukonhaudasta huutaa suomalainen mies. Ja nyt ei ole kyse mistään äijäilystä. Tämä tiedoksi tyhmemmille, jotka jo virittelevät kysymystä “tuleeko Äijille jatkoa” tai haluavat asettaa Kotiteollisuuden termin “äijärock” alle.

Ukonhaudan teemoja: nykyaika ja pelko siitä, että mieheltä on viety sen myötä munat. Perinteinen suomalainen melankolia ja kateus. Suomalainen mies ja nainen. Suomalainen mies ja viina. Saavuttamaton rakkaus. Katoava rakkaus. Kuollut rakkaus. Pettymys rakkauteen. Pettymys maailmaan ja Jumalaan...

Kuulostaa suomalaiselta iskelmälevyltä. Kuulostaa Kotiteollisuudelta. Joillekin näiden yhteen sovittaminen saattaa olla ongelma. Meille ei. Ainahan me olemme iskelmän kanssa flirttailleet. Näin saamme hörpätä useammin karvaisesta kupista, levyt myyvät joten kuten ja saamme tehdä perkeleesti keikkoja.

Jälleen kerran suomalainen junttius ja suoruus on viety niin jalostuneeseen muotoon kuin vain mahdollista. Ja kun vanhat miehet yrittävät säilyttää rentouden ja aitouden levyä tehdessään, se tarkoittaa sitä, että sitä perkeleen levyä nauhoitetaan kaksi kuukautta metsässä, ilman mitään kiirettä. Toinen vaihtoehto olisi toimia kuten Sotakoira cover-levyä tehdessä: käyttää äänityksiin kymmenen päivää ja olla koko ajan kännissä. Tulipahan muutaman kuukauden sisällä kokeiltua molempia toimintatapoja. Huomasimme, että alkoholi ei poistanut eteen tulevia ongelmia. Mutta toisaalta: ei niitä poistanut kevytmaitokaan. Joka tapauksessa molemmissa toimintatavoissa on puolensa. Hauskaa oli, ja sehän on yksi Kotiteollisuuden toiminnan peruspilareita. Ehkä jopa kaiken toiminnan ainoa ohjenuora.

Ukonhauta nauhoitettiin viimeisten Kotiteollisuus-levyjen tapaan Karjalan laulumailla, kaukana kaikesta. Tällä kertaa saimme käyttöömme Tuomas Holopaisen uuden kotitalon Kiteen kupeessa. Minulla oli levyn nimi mielessäni jo kauan ennen sinne menoa, mutta en ollut varma asiasta. Paikan päällä selvisi, että lähistöllä on Pajarin hauta –niminen muistomerkki. Holopainen kertoi paikallisen legendan, jonka mukaan Kiteen kollit olivat joskus muinoin tappaneet siihen paikkaan seudun vittumaisen verovoudin. Teloitus oli tehty kivittämällä ja paikalla on nyt iso kiviröyhkiö, varsinainen ukonhauta. Tämä ei voinut olla pelkkää sattumaa. Levyn nimi sai sinettinsä.

Levyn julkaisua seuraa kiireinen vuosi. Levystä lohkaistaan muutama fyysinen single, sillä vanhat miehet eivät mistään latauslistoista ymmärrä. Videoita tehdään myös ja tavoitteena olisi säilyttää niissä se taso, jota meiltä odotetaan. Keikat alkavat 6.3.2009 ja niitä tehdään loppuvuoteen asti. Ainoat lomat taitavat olla toukokuussa pari viikkoa sekä syyskuussa viikko tai kaksi riippuen siitä innostummeko lähtemään Baltiaan keikoille. Vuosi 2010 on tarkoitus levätä. Tosin niinhän meidän piti levätä vuosi 2008:kin. Äänitimme kaksi levyä, julkaisimme niistä toisen ja teimme 65 keikkaa, olimme mukana perustamassa baaria Tikkalaan, ostimme bussin ja remontoimme sen, äänitimme yhden biisin Pölösen Ralliraita-elokuvaan, teimme salakeikkoja Sotakoira –nimellä... teimme mitä vain, jottei tarvitsisi kotona olla.

Kuunnelkaa tämä levy. Käyttäkää siihen aikaa, se ei ehkä aivan ensimmäisellä kuuntelulla avaudu. Ja lopettakaa se marina muuttumisesta. Me emme muutu. Avaudumme ehkä hieman lisää, kuten tällä levyllä on käynyt, mutta muuttumaan emme suostu.

Miksi muuttuisimme? Miksi bändi ei saisi olla oma itsensä?

- Lappeenrannassa tammikuussa 2009, Jouni Kalervo Hynynen

UKONHAUTA
AC/DC on paras, senhän tietävät kaikki! Sinkkonen on paras rumpujensa kanssa myös. Ja se johtuu juuri siitä, että hän tietää AC/DC:n ylivertaisuuden.

Kappale syntyi pitkälti auton ratissa, kun olin matkalla K-rautaan (ihan totta, en siis olllut matkalla manikyyriin tai sählytreeneihin!). Aloin paukutella rytmiä rattiin ja siitä se lähti. Tein tästä työhuonedemon, joka oli aivan erilainen kuin tämä. Se oli jotain zulu-beat –osastoa. Sinkkonen sanoi kuitenkin bändi-demoa tehdessämme, kun yritin tyrkyttää omaa versiotani, että “vitun natsi, annahan ku mie näytän miten tämä tehdään”. Mies alkoi paukuttaa ja tajusimme saman tien Hongiston kanssa, että näinhän tämä menee. Samalla hetkellä tajusimme, että toivoa erittäin hyvän levyn tekemiselle tälläkin kertaa on. Haparointi loppui siihen.

Sanat ovat saaneet alkunsa jostain Hannu Salaman runosta. “Jatkuu huomenna” oli muistaakseni sen runokirjan nimi, josta innostuin.

Mainittakoon vielä, että uusi bussimme on ristitty Ukonhaudaksi. Mutta biisi tuli siis ensin.

Isot miehet räpläävät
kännyköitään, läppäreitään
kuin pippeleitään
katukahviloissa, ravintoloissa

Heilutaan kuin heinämiehet
vaikkei peltoa näy missään
ja iso mies on hädissään
kun kaunis nainen pyytää tulta tupakkaan

Ukonhauta!

Sähkösaunan hämärässä
hinkkaa ihoaan pilalle
itsensä vereslihalle
kun yrittää häpeäänsä pestä pois

Rakastaa muttei sitä sano
ei pyydä anteeksi, ei ano
elää kuin elävä kuollut
herää mies ota TV:si ja käy!

Ukonhauta!
Mies on lohduton näky kuin hauta tai
akaton, saunaton, pulloton lauantai

Onnen hetkiä vain
unessa tai humalassa
naisen päällä rimpuillessa
suu on kiinni mutta ukko huutaa

On niin saatanan hauskaa
että viimein kuollaan naruun
loputon ukkojen jono
käärmeen lailla kiemurtelee Tuonen lehtoon

Ukonhauta!
Mies on lohduton näky kuin hauta, tai
akaton, saunaton, pulloton lauantai

kuin umpeen kasvanut polku tai tie
joka lapsuuden raunioille vie

Oli sitten naisen kainalo tai maantie
osoitteeseen samaan meitä molemmat vie

Ukonhauta!
Miksei koskaan käsiänsä voi ulottaa
edes katajaan, kun kuuseen kurottaa?

Ukonhauta!

MAHTISANAT
Tämä oli ensimmäinen biisi, jonka sain valmiiksi. Sanojen suhteen ainakin. Tämän tekstin alkusysäys tuli Kari Hotakaiselta, jostain hänen runostaan. Tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri sellainen teksti, jonka olen aina halunnut kirjoittaa. Nyt ollaan hyvin lähellä jotain Kotiteollisuuden ydintä. Karmilan mielestä kappaleen otsikko on paska, minä puolestani pidän siitä kovasti.

Karmilan kanssa muutimme hieman säkeistön kuviota sekä riffiä. Loppu puolestaan oli Sinkkosen idea. Alunperin se piti tehdä “mies ja kitara” –tyylillä, vähän Zen Cafemaisesti. Tässä vaiheessa kuitenkin Holopainen iski jousi-ideallaan. Sehän napsahti sitten kohdilleen.

Olin varma jo demovaiheessa, että tästä tehdään ensimmäinen single. Enpä sitten vaivautunut asiaa kysymään muilta missään vaiheessa. Miksi olisinkaan kysynyt, olisivat kuitenkin olleet väärässä? Eikä niitä edes kiinnosta. Sinkkonen paukuttaa jotain vitun shamaanirumpua ja Hongisto himoitsee vain viinaa. Minä olen meistä ainoa, joka kelaa myös pillua ja sen saantia.

Minä soitan muuten bassoa viimeisissä kertosäkeissä. Ehdotin Jannelle jotain kuviota sinne. Mies ojensi basson käteeni, otti omaan käteensä drinkin ja totesi: “Soita ite, saatanan natsi.”

Näin Kotiteollisuudessa hoidetaan syvälliset analyysit, kriittiset keskustelut sekä porautumiset musiikin ytimeen.

On itkuvirret nilkkoihina kahleiksi sidottu
ja ruisleipänsä sisään on kivi leivottu
reppunsa on murheista, painajaisista ommeltu
kasvoilla hymy hyytynyt

Iskelmien kaiho on vaalentanut hapsensa
ja samalla myrkyllä hän saastuttaa lapsensa
kirosi ja meihin loi vihaavan katseensa
eikä siihen tyytynyt

Ja hän lausui sanoja, joista nyt saa
nauttia koko kansa ja pohjoinen maa:
Jos iloitset, älä sitä muille jaa
ole yksin oman surusi kantaja
himoitse sitä mikä on toisen omaa
vaihda vaimosi naapurin rouvaan
punainen tupa, perunamaa, ranta ja
tila-auto olkoon onnesi antaja!”

Se Jumalasta, Kekkosesta seuraavana on
elämänsä on suoritus kuin tammikuu tipaton
lippu puolitangossa pihallansa aina on
uskoo samaan lottoriviin

Se osaa juhlia vain vappuna tai juhannuksena
laulunsa soi kaihona ja kaipauksena
se itsepäinen luupää makaa haudattuna
palvottuun mausoleumiin

Ja hän lausui....

Kuka lausui....?

LEMMINKÄISEN LAULU
Ehkä jotain uutta meiltä, ainakin riffinsä puolesta. Kertosäkeestä olen aika ylpeä. Melodia on hyvä ja tekstin kiteytys kohdillaan. Karmila vähän auttoi siinä. Tekstin idea lähti Lauri Tähkältä. Sillä on biisi nimeltä Kimpale kultaa, tai joku vastaava, ja siinä ei tapahtu mitään. Pari löytää toisensa, menee naimisiin ja elää elämänsä loppuun asti onnellisina. Yli neljäkymppiset toimihenkilönaiset varmaan tykkäävät sellaisista teksteistä, ne tuovat heille jotain vitun lohtua tai muuta, mutta ei elämä oikeasti niin mene. Se menee näin tai sitten jollain muulla tavalla päin helvettiä. Tekstissä lainataan vähän Leinoa. Ja idea lainaamisesta on napattu Hannu Salamalta (taas!).

Mosse eli Hynysen Janne, joka laulaa biisien taustoja yhdessä Aaltosen Miitrin kanssa, on impotentti, homo ja saatanan ruma jätkä. Eiku, se kehitti loppuun hienon, spektaakkelimaisen kuoro-osuuden.

Vielä selvennykseksi: meillä ei ole mitään Lauri Tähkää vastaan. Mutta hänen yleisöään on.

Rakastivat toisiaan eilen
ja lupasivat rakastaa huomenna
ymmärtävät toisiansa
vaikka kumpikaan ei eleitään suomenna

Eivät välitä kun maailma katsoo
pahalla silmällä aidan seipäältä
kun oravaiset makeasti
makaavat sammalvuoteen päällä

Kaunis neito puvussaan
sulhanen mustissaan
aarrettaan taluttaa alttarille
Pappi lausuu tuuleen sanoja
niitä aivan samoja
joita lausuttu jo on miljoonille

Ja sitten lähtee sulhanen sotiin
baarien pöytiin, kusiputkiin
ja pian oravainen makaa
makeasti mustan mullan alla

PIRU IRTI
Viimeisenä valmistunut kappale. Kirjoitin kertosäkeen tekstin (oikeasti hinkkasin sitä niin, että muistaisin sen, koska muistiinpanovälineet olivat sisällä, eikä miulla ollut avaimia) Holopaisen Tuomaksen pihanuotiolla, kun odottelin Karmilaa Helsingistä. Aidan takana, kauempana metsässä korahteli villisika ja kaupunkilaispoika naureskeli, että nytpä on kaksi sikaa syksyisessä yössä. Normaalia, vähän räväkämpää Kotiteollisuutta. Kertosäkeestä tulee varmaan mieleen CMX, mutta eivät he kai ole ainoita, jotka saavat käyttää vitosia. Lauletaanhan Kalevalakin läpi tällä rytmiikalla. Seli seli.

Meitä viedään, mutta kukaan ei tunnu tietävän minne. Meiltä ei kysytä. Siitä kai tässä on kysymys.

Älkää huolestuko, en ole pyrkimässä politiikkaan. Marisen vain itsekseni, kuten suomalaiset miehet tekevät.

Nyt huomaan, että kertosäkeen “sama” olisi pitänyt korvata “tuttu” –sanalla. Runopoika on mokannut. Kyllä nyt harmittaa.

Pukumiehet mustissa autoissaan
istuvat konjakit rinnuksilla
puhuvat sellaista suomea jota ei
ymmärretä selkosilla

Metsässä kirotaan: herra on herra
ja työmies on työmies aina
herrat puhuvat paskaa ja työmies
juo kossun lauantaina

Herran pelko on viisauden alku
näin meille opetettiin
pureskelematta se nieltiin ja samalla
ajattelu lopetettiin

Päät kolisevat tähtiin
jalat ovat maasta irti
sama pintaliito silti
tuntuu kuin ois Piru irti

Täällä pieni ihmisparka
ottaa turpaan maailmalta
aina uudestaan ja silti
juhlii kuin ois Piru irti

Miehet lihovat, naiset laihtuvat
siitä näkee että nousussa
elää kansamme ja pian
rimpuilee paska housussa

Pidämme turpamme kiinni
vaikka tiedämme tämän ja silti
itseksemme kiroamme:
kuka päästi pirun irti?

LOVEEN LANGENNUT
“Tytöt selälleen” –kappale. Tuoksahtaa kauppahallille, mutta hittiä tästä ei saa. Biisi on aivan liian pitkä ja teksti on liian raaka. Tekstin idea on varastettu Eppujen Rakastavaiset –kappaleesta. Ehkä tässä on jotain sävyjä meidän Tämän taivaan alla –biisistä myös. Siinä taas on sävyjä Leevi and the Leavingsin Toteemipaalusta, joka puolestaan on kopio...

Karmilan mielestä tämä olisi pitänyt jättää levyltä pois. Näin sain varmuuden siitä, että tämä on hyvä. Mies olisi aikoinaan pudottanut levyiltä myös Tuonelan koivut sekä Yö päivää keinuttaa –kappaleet. Ainakin.

Päivät ovat kuin horteisten,
kylmien öiden valoa
tai musta, pitkä tunneli
jonka päässä näkyy vain janoa, sanoa
en osaa sitä paremmin
itkisin nyt vaikka selvinpäin
katsoin taakseni ja suolapatsaaksi
näille kulmille jäin

Saat vastustamaan Jumalaa
saat vastustamaan koko maailmaa
loveen langennut olen
en tiedä onko ilta vai aamu

Olen elänyt kanssa elävien
nyt kuolen pois kanssa kuolleiden
loveen langennut, olen
ja kuljen kalpeana kuin haamu

Loveen langennut

Kuljen kuin pikkupoika
tuijotan kenkiäni tai katua
ei ollut prinssiä ei prinsessaa
ei ollut kaunista satua, vaan katua
en osaa ja vaikka pullostani
ei riitä ehkä kuin huikkaan
silti sille laulan ylistystä, sen suojaan
povariin tuikkaan

Näen näillä sameilla silmilläin kun se saapuu
kuolema kulkee mustissaan ja kaatuu
vihdoin maailmani enkä osaa pelätä
enää kovaan maailmaan ei tarvitse herätä

TAIVAS TIPPUU
Tämä kai on jotain uutta Kotiteollisuutta sitten. Samaa sointukiertoa läpi biisin, joten olemme onnistuneet lähes mahdottomassa: yksinkertaistimme kappaleitamme entisestään. Näköjään se on mahdollista. Tämähän avaa aivan uusia mahdollisuuksia tulevaisuudessa! Lienee turha mainita, että niitä mahdollisuuksia ei käytetä.

Idea sanoihin tuli Tabe Slioorin elämästä. Jonkinlainen raakaversio niistä oli olemassa jo Iankaikkista tehdessä, mutta silloin sanoihin ei ollut sävellystä. Tai oli, mutta se oli paskaa. Tämän lopullisen sävellyksen kimmokkeena toimi niinkin yllättävä bändi kuin Lords of the New Church ja heidän biisinsä I Never Believed. Se on hienon ja ruman rokkibändin hieno ja kaunis biisi. Kelasin, että on pakko yrittää tehdä jotain samantyyppistä.

Karmila vetää biisiin kitarasoolon, johon mies ei itse ole ollenkaan tyytyväinen. Mutta eihän se ole koskaan tyytyväinen yhtään mihinkään. Minusta se on hyvä. Samoin naapurin Penasta. Ja Hongiston äidistä.

Ei kukaan kelloa vedä
vanhus kuolee tuoliinsa
yksinäisyyteen, ikävään
ja perintöhuoliinsa
elämä oli satua
se kaikki on takana nyt
ei kukaan muista kuningatarta
hovi on lähtenyt

Taivas tippuu
Kuunsäde sammuu ja uudet loistavat voimissaan

Kuunsäteen matka
taivaalta vuokrakaksioon
seurapiireistä
yksinäisyyden kainaloon
se on helvetin pitkä matka
ei kukaan ole kuolematon
lippu salkoon vai puolitankoon
siinä kaikki lopulta on

AATE
“Oot sitten haastanut itsesi vanhalla iällä teknisen osaamisesi äärirajoille”, totesi Aaltonen, kun äänitimme tämän biisin demokitaroita. Se pitää paikkaansa.

Karmilan kanssa muutimme hieman kertosäkeen sointukiertoa, mutta muuten levyversio toteuttaa pitkälti alkuperäistä ideaa. Teksti lähti purkautumaan, kun luin Antony Beevorin Stalingrad –teoksen kesällä 2008. 90-luvun lopussa lukemani Edward Radzinskin Stalin –elämänkerta vaikutti myös. Teksti on kytenyt sieltä asti, mutta en koskaan saanut sitä tehtyä. Nyt kai sitten sain. Olin jättämässä tätä pois levyltä, mutta Karmila, Hongisto, Sinkkonen ja Aarnion Pekka levy-yhtiöstämme vihjasivat, että saattaa ruveta läski tummumaan jos tämä ei ole mukana. Annoin periksi. Nyt huomaan, että miehet olivat oikeassa. Tähän väliinhän se kuuluu. Sellaista kommenttiakin olen kuullut, että tämä olisi paras biisimme koskaan, joten taisin todellakin olla väärässä.

Joo, tiedän, että “marssii” pitäisi olla “marssivat”, mutta joskus rytmin takia on tehtävä uhrauksia. Tämä älypäille tiedoksi.

Uskolliset joukkoni
marssii saappaat veressä
vannovat nimeeni
sirppi ja ase kädessä
pirut ja jumalat
edessäni kumartakoot
kaikki epäuskoiset
lahdataan maan rakoon

Tuon mukanani onnen
sykin verta uutta
ja kun teihin kyllästyn
tarjoan vain surkeutta
nimissäni käännetään
jokien virtaussuuntaa
vanhat patsaat revitään
ja uusia jumaloidaan

Minä olen Jumala joka hylkää enkelinsä
pahan siemen ikuinen joka itää mullan alla
minun sydämeni sykkii ikuisesti kaikkialla
olen uusi aate joka muhii jossain vanhan alla
lisää maata tarvitsen sitä armeijani valtaa
miten paljon armeijani vallattua sitä saakaan
päänsä päälle kuusi jalkaa
ja uusi aate maata valtaa

Nimeeni vannotte
vaikka takiani näette nälkää
poteroon palellutte
pelkuruutta pelätkää
kuunnelkaa, kuinka mahtavina
Stalinin urut pauhaa
kansa itkee, kärsii ja
johtajat nauraa

TAIVAANKAUNIS
Äskeinen ei voi olla paras biisimme koskaan, koska se on tämä! Taitaa olla ainoa positiivinen tekstini Jos sanon- ja Minä olen –biisien ohella. Kai tässä sitten ollaan kuitenkin vahvasti elämän syrjässä kiinni. Reunalla tosin.

Kertosäkeen tein äänitysten yhteydessä Holopaisella ja väitän onnistuneeni hyvin. Ainakin se on perkeleen paljon parempi kuin alkuperäinen. Tein sen aivan helvetin kovassa krapulassa, mutta se ei liene kenellekään mikään yllätys. Säkeistön laulumelodiaa puolestaan teimme Karmilan kanssa sitä laulettaessa. Lopputulos lienee kaunis sekamelska suomalaista kansanlaulua, poppia ja Killing Jokea, joka oli alkuperäinen maalini.

“Pilvenhalkoja” –sana tuli tekstiin valomiehemme Huotarin Mikan kimmokkeesta. Tai oikeastaan sitä kautta koko kertosäkeen ja biisin idea lähti aukeamaan. Kiitos siitä, vaikka Mika tuskin asiaa muistaa. Se oli kännissä. Ja niin olin minäkin. Samassa yhteydessä tuli myös levyn työnimi: Parranhalkoja.

Ja vielä: “paljon tyhjän laulajia” on kuitti ja muistutus itselleni. Tämän biisin demosanat olivat nimittäin niin puuta heinää, että oli pakko laulaa sinne sekaan tuo muistuttamaan perusasioista. Päätin sitten jättää sen lopulliseenkin versioon. Se on vähän niinku vitsi, hei.

Emme etsi itseämme
haluamme sen eksyttää
tällä pimeällä tiellä
joka elämäämme esittää

sille haemme merkitystä
viinapullon pohjalta
lääkepullon kyljestä
Tuonettaren sylistä

Maailma on taivaankaunis
jossain syvällä pääni sisällä
olen pilvenhalkoja ja nautin
kirkkaasta taivaan sinestä
ja vaikka rumuutta sataa niskaan
sen pilvistä en välitä
elämän harmautta kukaan ei
puolestani väritä

Tappajia, murhaajia
varkaita ja huoraajia
juoppoja ja narkkareita
hulluja ja pelureita

kyllä tänne ääntä mahtuu
ja paljon tyhjän naurajia
paljon tyhjän laulajia
kauneutta kaipaavia

VARJONKUKKA
Kyllä mieskin voidaan unohtaa ja jättää, vaikka tämä yrittäisi olla kovakin “rokkitähti” ja reppumies. Se on tekstin viitekehys. Periaatteessa meidän näkökulma J.Karjalaisen Dorikseen. No, älkää nyt järkyttykö!

Titteli lojui todella pitkään, mutta nyt sain kimmokkeen kirjoittaa tämän biisin vihdoin valmiiksi. Eräänlainen iskelmä-pastissi kai. Tämän lähemmäksi Radio Novaa emme pääse, eikä ole tarviskaan. Aaltonen ideoi säkeistöön “Pantse-kitaran”, jonka Karmila sitten toteutti hieman räkäisemmin. Minulla ei riittänyt taidot. Olette varmaan yllättyneitä.

Minä kuljen siellä missä
maailma on pimeä ja lohduton
takapihoilla joissa kukaan
ei ole leikkinyt aikoihin

Surkeutta kannan selässäni
sydämessäni muistoa sinusta
ja se muisto vetää
syvemmälle varjoihin

Jos ei niin pimeä yö täällä ois
en kai koskaan vois
muistaa ihanuuttasi Varjonkukka
ja jos päivät olis liian pitkät ja leveät
ei niiden välissä
voisi kokea unen kauneutta

Maailma tappaa kaiken kauniin
mutta sinua en sille anna
pidän salassa, sinut
Varjonkukaksi kastoin

Sotamies voi rakastaa
kuningatartaan ikuisesti, vaan
koskaan ei kai käy
päinvastoin

ISÄ MEIDÄN
Jos ollaan rankkoja, niin se pitää tehdä näin! Aika paha vedettävä. Tehdessä vilahti runsaiden kirosanojen ja “eiku” –huutojen seassa bändi nimeltä Radiopuhelimet.

Tästä voi nousta pieni rähinä, tämä nimittäin päättyy Isä meidän –rukoukseen. Kyse ei ole kuitenkaan rienauksesta, päinvastoin. Mutta sitähän kukaan ei kuitenkaan ymmärrä, joten turha selittää. Selitellään sitten oikeudessa tai jossain vitun keskusteluohjelmassa. Pistetään vaikka Hongisto ääneen, niin loppuu se kitinä, saatana!

Kertosäkeen riffi on sävelletty Holopaisella äänitysten yhteydessä, muuten mennään bändi-demon viitoittamalla tiellä. Aaltonen ideoi demosessioissa säkeistön rauhallisen rumpumeiningin, joka korostaa biisin raskautta. Eli dänks, kiitos suomeks.

Biisi syntyi, kun paitamyyjämme Hirvosen Kimmo ilmoitti haluavansa meidän uudet verokorttimme royaltien maksua varten. Olin juuri tullut Mokoman viimeisimmän levyn sessioista (soitin Marras –biisin kertosäkeisiin kitaroita), olin kuulut muutamia heidän biisiensä raakaversioita ja fiilis oli sen mukainen.

Työhuone-demolla sanat menivät jotenkin näin: “Kimmo tahtoo, Kimmo tahtoo/ verokortin Kimmo tahtoo! Mätä, tämä yhteiskunta on läpimätä! Kytät aina hippiä pamputtaa/ Kytät pakottaa muuttamaan Kalkutaan!”

Jostain syystä tuli mieleen, että pitää yrittää kirjoittaa tähän vähän paremmat sanat. Ilmeisesti jonkinlaista kunnianhimoa on vielä jäljellä.

Nyt, tätä kirjoittaessani, sain Kimmolta viestin, että pitäisi taas laittaa uudet verokortit menemään hänelle. Taidan laittaa kopion tuosta demosta myös.

Ei armoa vain ankaruutta
vihaa ilman rakkautta
halla vie hyvän sadon
penni on alku perikadon
rakkautesi hihassamme
roikkuu piikkinä lihassamme
on kai Piru merrassa
jossain yläkerrassa

Jumalamme alasti ratsastaa katujamme
etsii patsastaan turhaan!

Isä meidän!

Kuljet pimeässä
kuin häpeilevä kuningas
kansasi hylkäämä
lastesi jättämä
ja kaukana jossakin
maailmasi roihuaa
maailmanpalo sytytetään
uudestaan ja uudestaan

Ei kiveä jää kiven päälle, ja nimeä
Jumalan taas huudetaan turhaan

Isä meidän!

Isä meidän, joka olet taivaissa
pyhitetty olkoon sinun nimesi
tulkoon sinun valtakuntasi
tapahtukoon tahtosi
myös maan päällä niin kuin taivaassa

Anna meille tänä päivänä
meidän jokapäiväinen leipämme
ja anna meille meidän syntimme anteeksi
niin kuin mekin annamme anteeksi niille
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet

äläkä saata meitä kiusaukseen
vaan päästä meidät pahasta
sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia
iankaikkisesti

Aamen.

LAULU ON KUOLLUT
Leikimme Slayeria. Paitsi kertsissä, joka on silkkaa Kotiteollisuutta eli poppia. Rakensin pääriffiä Karmilan kanssa biisiä äänitettäessä, lopun sointukierto taas syntyi Holopaisella vaihtaessani kieliä kitaraan. Kun Tuomas pari kuukautta myöhemmin soitti omia osuuksiaan levylle, hän jatkoi sointukiertoa vitsinä, vaikka biisi oli jo loppunut. Minähän olin tietysti heti sitä mieltä, että levy loppuu juuri noin. Porasin, saatana. Porasin kuin tyttö.

Sanoista en oikein tiedä. Mistä lienee kysymys? Oli tarkoitus liittää kaikkien tämän levyn biisien sanat yhteen ja paljastaa kaikki, mutta en ole vielä varma onnistuiko se. Ehkä ei.

Sitä, kuten montaa muutakin asiaa tältä levyltä, pitää kassella syssymmällä.

Olemme siis mysteerien äärellä.

Etsin kaikuja maailmasta
jonka kuvittelen olevan totta
huudan sille lujempaa
ja sen sielua etsin valotta

Kuljen saattueessa jossa
en ole ainoa joka on kuollut
kannan arkkua painavaa
jota ihmisen pahuus on nuollut

Kaunis laulu on kuollut, lintuni
et enää löydä luokseni
se hävisi taivaan tuuliin ja saa
meidät kaikki kaipaamaan

Miten jouduin sinne minne
et tahtonut minua päästää
miten pääsen takaisin
miten voisin laulumme säästää

Laulun jonka puolesta
voisin kuolla ja sen vanavedessä
menen vaikka Helvettiin
nöyrtymään sen edessä

Kaunis laulu on kuollut, lintuni
en enää löydä luoksesi
se nukkuu ikiunta ja saa
meidät kaikki kaipaamaan

Kaunis laulu on kuollut, lintuni
et enää löydä luokseni
se hävisi taivaan tuuliin ja saa
meidät kaikki kaipaamaan